Jo notkelmasta nousi merkkisauhu, se syömet sytti, puhkes innon pauhu. Kapula kiersi, vannoi valan kansa, se kauemmin ei kanna kahleitansa, ei saa se väistää vainon verisutta, siis rohkein rinnoin kohti vapautta! Ken rintamansa rikkoo taiston tiellä ja liiton suuren pettää pelkomiellä, kun vaarassa on isänmaa ja kansa, häpeä ja herja olkoon palkkanansa! Kotoinen liehuu lippu, rusoa hohtaa poski: Nyt taistellaan, jo täytyy nousta päivä uus, vapaus, veljeys ja yhdenvertaisuus!
[Lakon aikana painattanut sosiaalidemokratian komitea. Tekijä tuntematon.]
Lavantäyteinen soittokunta säesti kansan yksiäänistä laulua.
— Heillä on usko, ja kun se kerran on syttynyt tuolla noissa sydämissä, tuhansissa, tuhattuhansissa sydämissä, ei sen hehkua enää voi sammuttaa, ei koskaan! Se kytee ja sytyttää nousevan polven rintaan saman kydön. Se on nyt todellisuutta, oleva ja pysyvä tosiasia, ei mikään haave enää, ei kaunopuhelias lause. Me tulemme sitä kehittämään ja uudet elämän muodot hahmottuvat kauniisti rauhan aseilla.
Kansalliskaartilainen astui samassa sisään ja ilmotti:
— Täällä on lähetti Tampereelta.
Pouta ja Virva lähtivät kokoussaliin ja tapasivat siellä lähetin, joka oli tuonut julistuskirjoja suuren mytyn.
— Tulen Tampereelta, terve, sanoi hän ojentaen kättä.
— Terve tuloa, tuotteko julistuksen?
— Tuon ja tovereilta innokkaat terveiset. Meillä taistellaan, kestetään, nyt on köyhälistön aika tullut!