Ylhäisö palaa sunnuntaiajelultaan puistosta. On siinä joskus kaksivaljakko, rivi välkkyviä kääsejä, pärryttäviä autoja, yksinkertaisia ajurinkärryjä, polkupyöriä ja suuren joukon itsevaltias raitiovaunu. Kulkijat ovat kaikki sunnuntaiasussa ja sunnuntairavissa, tasaisesti edeten kuin virta uomassaan. Se onkin virran valtavuo, laaja, voimakas ja varma. Siinä kuljetaan hohtavin rinnoin ja välkkyvin pinnoin. Siinä heiluu töyhdöt ja loistaa komeat keväiset puvut. Iloiset kasvot puhuvat toiveista, voimasta ja terveydestä. Se on elämän riemua, elämän kukkaa, houkuttelevaa, mukaansa vievää virranjuoksua.
Sillan sivukäytävillä kulkee suunnat vastakkain. Jos mielit minne mennä, älä käänny samalla puolella, vaihda latua, seuraa virran mukana. Sinä astut sivukäytävällä omilla jaloillasi, pysyt pystyssä omin voimin, et voi jäädä seisomaan joutumatta joukon tielle, et voi käydä vastavirtaa tulematta tölmityksi.
Saat hiljentää taikka kiirehtää askeleitasi voimiesi mukaan ja katsella valtavuota sillan keskiväylässä. Jos onni sinua auttaa ja ystäväsi kutsuu vaunuihinsa, voit rohkealla hyppäyksellä saavuttaa onnesi ja valtaväylässä ajaa huristaa sivutse jalankulkijajoukon.
Taikka jos rohkenet juosta kiitävien hevosten editse, jos hermosi kestävät autojen rämistävää pärrytystä, jos luusi ovat kyllin lujat niiden alle jäädäksesi ja jalkasi kyllin nopsat saavuttamaan raitiovaunun vauhdissaan ja hyppäämään sen portaalle, voit sen täyteen sullotulla penkillä jouduttaa matkaasi eteenpäin rientäessäsi.
Mutta jos väsymys ja epätoivo sinut valtaa keskellä ihmisvirtaa, voit luuhistua maahan, heittäytyä alentuvana armoa anomaan, voit tulla poljetuksi, voit syöksyä valtavuon vaunujen alle murskattavaksi, mutta sinä et saa vaatia liikettä itsesi vuoksi pysähtymään, et valtaväylässä etkä sivukäytävällä. Liike seuraa omia kovia lakejaan. Kulje arki-illoin pitkin pitkää siltaa. Vastaasi vaeltaa taaskin ihmisvirta. Siinä on oikein valtava tulva. Päätäsi pyörryttää ja silmissäsi vilisee. Olet joutunut vastavirtaan. Varusta siis voimasi, siristä itsesi, ponnahtele eteenpäin kuin lohi koskessa. Silloin näet vastaantulevat kasvoista kasvoihin, tunnet oman avuttomuutesi ja manaat onnettomuutta, joka heitti väärälle ladulle. Mutta jos tyydyt osaasi ja katselet elämääsi tyynesti, voit tutkia asemaasi ja vastaantulevia.
Siinä on miestä ja naista, lasta, neitoa ja nuorukaista, kullakin työnsä leima kasvoissa ja vaatteissansa. Nuoren sepän mustuneet kasvot ja säihkyvät silmät välähtävät edessäsi — virtaan katoovat. Hän kulkee kiihkeänä kuin kapinoiva, rauhaton ajanhenki häntä vainoisi.
Hitaammin astuu vanha muurari katsoen kauas kuin yhä vieläkin silmäisi korkean muurin laidalta ihmisten kiehuvaan kiireeseen alhaalla kadulla. Silmien tyynessä kuvastuu tunne kuin arvostaisi hän turhiksi ihmisten tuliset touhut. Hän astuu hitaammin, varmemmin ja pitemmin askelin kuin nuori seppä. Ja hän on itselleen ostanut pienen talon laitakaupungilla, josta pian voi tulla keskikaupunginosa. Hän on kouluttanut lapsensa ja saattanut ne vaunuihin tuohon valtaväylälle ajamaan. Hän on itse päässyt rannan tyyneen veteen.
Roteva nainen polkee siltaa kuin polkisi vieläkin telineportaita nuokkuvan raskaassa tahdissa. Elämä on hänelle tiilitaakka ja sitä hän kantaa arvokkaasti.
Neitonen sipsuttaa vikkelästi muodikkaassa hameessaan. Hattu heilaa hiuslaitteella ja kasvoilla on ummehtuneen ompeluhuoneen painama harmaus.
Perheenisät kantavat pientä puutaakkaa lämpimiksi lapsilleen. Pikkutytöt kirjat kainalossaan kikattavat ja toimivat toisiaan, ja poikien tuima joukko työntää lujan kyynärpään oikeaan ja vasempaan.