Anjan oli vaikea seurata, vaikka olikin vain pieni eväsnyytti käsivarressa heilumassa ja hattu ja kengät toisessa kädessä. Hän oli harvinainen ilmiö täällä metsässä kaupunkilaispuvussaan ja suuri, vaalea tukka osaksi palmikoituna, osaksi valloillaan, sillä Henriikan sitomat "piiskannauhat" valuivat aina solmuista auki ja tipahtivat tielle, kun vain saivat kylliksi aikaa. Tällä matkalla ne tosin olivat kestäneet lukemattomia heilahduksia ja nykäyksiä, heittoja ja sipaisuja edestä taakse, mutta lopulta tipahtaneet tielle jättäen vangittavan tukan omiin valtoihinsa tyttösen hartioille.
He pysähtyivät kumpikin eri puolelle tietä kuultuaan takaa rattaiden ratinaa. Sieltä tulivat suuret nelipyöräiset vaunut. Niiden lähetessä lapset näkivät, että vaunuissa istui yksinäinen nainen ja ajaja kuskipukilla.
Kun vaunut pääsivät kohdalle, pysähtyivät ne, ja nainen kysyi:
— Minne te olette menossa, lapset?
— Kirkkoon, — sanoi Uuras hetken kuluttua, sillä hän oli niin kiintynyt katselemaan parihevosia, upeita valjaita ja kauneudesta säteilevää rouvasihmistä, ettei aivan heti osannut vastata.
— Sinne on hyvin pitkä matka, — sanoi vieras. — Mistä te tulette?
— Lehvistä, — vastasi Uuras nyt jo nopeammin.
— Se on minulle outo paikka ja lienee kaukana. Tulkaa vaunuihin, niin pääsette melkein perille saakka, — sanoi vaunuissa istuva nuori nainen avaten oven ja itse siirtyen toiselle puolelle.
Lapset olivat ujoudesta ja ihmettelystä mykistyneet, uskaltamatta edes toisiinsa katsoa, ja tuijottivat metsään päin pidellen kiinni vaunujen laidasta, ikäänkuin peläten kaiken vaihtuvan toiseksi, jos hetkeksikään hellittäisi.
Nuori nainen tarkasteli heitä mielihyvillään, ja hänen silmänsä viipyi varsinkin kolmetoistavuotiaassa pojassa, joka yhä tuijotti metsään, siirtämättä kiinteää katsettaan syrjään ja jonka kasvoissa hiukan kaareva nenä ja luja leuka veti erityisesti huomiota puoleensa. Leveistä ja luisevista hartioista, hoikasta uumasta ja jäntevistä sääristä kaartuviin jalkapöytiin saakka poika oli oikean voimamiehen alku. Hänen pitkät ja laihat, hiukan likaiset sormensa olivat tervehtiessä tukevasti tarttuneet nuoren neidin käteen, ja nyt ne pitelivät lujasti kiinni vaunujen laidasta.