Lapset katsoivat toisiinsa ylen vakavina ja touhusivat lähtöä.
Anja niiasi syvään sanoen: — Kiitos! — kuten oli oppinut "fruntimmerin" koulussa, ja Uuras koetti kumartaa niinkuin oli nähnyt opettajan tekevän, kun tarkastaja kävi koulussa.
He hiipailivat alas portaita kuin unessa, jättäen taakseen ihmemaailman salaisuudet, ja jatkoivat matkaansa lehtokujaa pitkin korkeaa porttia kohti.
Uuraalla oli mieli täynnä kaikkea näkemäänsä kaunista ja ihmeellistä.
— Kuules, Anja!
Anja katsoi häneen, ja molemmat lapset huohottivat kuin olisivat juosseet korkeata mäkeä nähdäkseen laajan näköalan.
— Täällä on niin kaunista!
— Ei kaupungissakaan ole näin kaunista, — sanoi Anja.
— Ei missään ole, — vakuutti Uuras. — Kun minä vielä olen kotona kaksi talvea, niin sitten lähden pois!
— Minne sinä lähdet?