LUMIALA. Hän pukeutui ja astui pitoihin tuosta ovesta. (Osoittaa oikealle.) Hän oli häikäisevän kaunis. Valot loistivat ja soitot helkkyivät ja nuori rouva tanssi salaisen lemmittynsä kanssa. Kynttilät lepattivat ja vieraiden kasvoilla näkyi jo väsymys, kun rouva äkkiä parkaisi.
AINA. Tapahtui jotakin pojalle!
LUMIALA. Hän juoksi lapsensa luo, otti sen kätkyestä ja painoi povelleen, irroitti vaippoja ja suuteli. Silloin hän tunsi ruumiissaan kummallisen iskun, heitti lapsen vuoteelle ja tuijotti sitä — — lapsi oli suuripäinen, kurttuotsainen, ilkkusilmäinen ja iho oli karvainen.
KAIKKI. Vaihdokas!
LUMIALA. Vaihdokas! Niin huusi äitikin ja ajoi tietäjän luo. Tietäjä sanoi lapsen olevan lähellä kotia, ja rouva ajoi korskat hevoset kuoliaaksi, etsi kosken rannalta. Kun aamulla etsiä alkoi, niin keskiyöllä vielä harhaili. Aamulla hänet löydettiin koskesta.
SILJA. Isä, onko se tosi juttu?
LUMIALA. Liiankin tosi. Poikaa sanottiin Saarmannin vaihdokkaaksi ja hänestä tuli tuomari. Kuuluu mainitun vääräksi tuomariksi ja kauhea mies hän lienee ollut.
(Kertomuksen aikana on Orvokki tullut portaille ja nojaa pylvääseen. Hänellä on vaalea, fantastinen puku ja tukka auki, vain kapealla nauhalla sidottu.)
AINA (nousee). Se oli oikeastaan kauhea juttu.
MARIA. Taikauskon synnyttämä. Vielä nytkin kerrotaan Saarmannin rouvan täällä kummittelevan. Hän nousee koskesta ennustaen jonkun kuolemaa.