(Orvokki on painunut yhä lähemmäksi Orasta, kiljahtaa äkkiä
tarttuen käsivarteensa ja hoippuu sohvalle hiljaa valittaen.
Kaikki katsovat toisiinsa.)
MARIA (ottaa Orvokin syliinsä). Lapsi kulta, mikä sinun on? Sinä olet sairas! (Annalle.) Suo anteeksi tämä häiriö! Tule, Orvokki, meidän täytyy mennä nyt! Hyvästi, Anna!
ORVOKKI. Minä en tule. Koska Oras teille kelpaa, niin kelpaan minäkin.
Hän pisti minua. Kättäni särkee, niin että päähäni koskee!
ORAS. Ettekö nyt näe, että tyttö on humalassa?
ORVOKKI (katselee suurin silmin Orasta, tavoittaa hajalla olevaa tukkaansa, silittelee pukuansa ja kuiskaa häpeästä kauhistuneena). Minä olen kuin unessa. Humalassa — olenko minä humalassa? (Katselee avuttomana ympärilleen ja yrittää peittää hiuksiin kasvojaan.)
ORAS. Miksi te minua katsotte? Onko se minun syyni, että tuo tyttö on katuhempukka?
ORVOKKI (hervahtaa ja kääntyy pois). Häväiset, häväiset…!
MARIA (hiljaa Oraalle). Te olette julma, nuori mies! Olitte kuitenkin palokunnan talolla Orvokin kanssa. Minä tiedän sen. Jos tätä jatkuu, annan poliisille luvan ottaa kiinni teidät molemmat!
ORAS. Millä oikeudella?
MARIA, Me puhumme tästä vielä kahdenkesken. (Menevät ovelle.) Hyvää yötä, Anna! (Poistuvat.)