NIILO. En minä sitä ajatellut. Tahdoin vain kuulla miten Helgalle kävi.
JANNE. Eikö Helga vielä ole tullut kotiin?
NIILO. Tässä juuri istumme häntä odottamassa.
JANNE. Siis vain te molemmat saitte kuulla soittoni? En voinut ikinä arvata ettei Helga jo tähän aikaan olisi kotona. (Tutkistellen.) Mutta jospa hän onkin käynyt kotona ja te ajoitte hänet pois?
STIINA. Te voisitte kuitenkin kertoa, tuomittiinko Per Mårtenson häntä auttamaan?
JANNE (pistää pahantuulisena viulun pussiinsa). Pahus tässä teidän kanssanne viitsii pakista, kun ei Helga ole kotona. (Huutaa.) Ei, hän ei saanut rahoja.
STIINA. Ottakoon sitten myöskin lapsensa käsivarrelle ja menköön. Niilo ja minä olemme jo molemmat vanhoja. On onni, jos voimme itsemmekään elättää.
NIILO (hiljaisesti.) Per vannoutui siis vapaaksi?
JANNE. Mitä pirua pidinkään sellaista kiirettä? Soitella tässä mokomillekin kuiville kärryköille!
NIILO. Ehkei Perin tarvinnutkaan vannoa?