"Oo, signori, hän oli niin valkoinen, että hänen kasvonsa näyttivät loistavan ja hänen silmänsä säteilivät rauhallisen ihanasti. Hänestä oli kadonnut kaikki viha.
"Ja hän alkoi rukoilla muiden vankien puolesta, hän rukoili, että heidän henkensä säästettäisiin.
"Hän pyysi, etteivät he tuomitsisi noita kurjia lähimäisiään. Hän pyysi, että korkeat tuomarit sensijaan tekisivät jotain niitten hyväksi, jotta ne kerran voisivat elää kuten muutkin. 'Meillä on elettävänämme vain tämä elämä', sanoi hän. 'Meidän valtakuntamme on vain tästä maailmasta.'
"Hän alkoi puhua siitä, miten nämä ihmiset olivat eläneet. Hän puhui niin kuin hän olisi osannut lukea heidän sieluistaan. Hän kertoi heidän elämänsä tarinan, kuinka synkkä ja pimeä se oli ollut. Hän puhui niin, että muutamat korkeista herroista itkivät.
"Sanat tulivat voimakkaina ja mahtavina, että tuntui, kuin don Gaetano olisi ollut tuomari ja tuomarit pahantekijöitä. 'Katsokaa', sanoi hän heille, 'kenen on syy, että nämä ihmisparat ovat menneet hukkaan. Eikö teidän, joilla valta on, olisi pitänyt ottaa niitä hoitoonne?'
"Ja näkyi, kuinka he kaikki kauhistuivat sitä vastuunalaisuutta, minkä hän vieritti heidän hartioilleen.
"Mutta äkkiä tuomari oli keskeyttänyt hänet.
"'Puolustakaa itseänne, Gaetano Alagona', sanoi hän, 'älkääkä muita!'
"Silloin oli don Gaetano hymyillyt. 'Signor', sanoi hän, 'minulla ei ole paljoa, millä puolustautua. Mutta on minulla kumminkin jotain. Olen jättänyt urani Englannissa nostattaakseni Sisiliassa kapinan. Olen tuonut maahan aseita. Olen pitänyt kapinallisia puheita. Onhan minulla jotain, vaikkei paljoa.'
"Tuomari oli melkein rukoillut häntä. 'Älkää puhuko noin, don Gaetano!' oli hän sanonut. 'Ajatelkaa, mitä sanotte!'