Niin hän seisoi koko päivän taistelussa, ja kaikkialla hänen ympärillään kaatui ihmisiä, veri räiskyi hänen kasvoilleen, ja elämän kurjuus näytti hänestä suuremmalta ja tuskallisemmalta kuin koskaan.
Mutta aina kun ruudinsavu hälveni, loisti hänen silmäänsä tuo pieni kuva, joka kesken taistelun tuoksinankin seisoi järkkymättä katusulun korkeimmalla harjalla.
Joka kerran kun hän kuvan näki, välähtivät hänen aivojensa läpi sanat: "Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta." Viimein hänestä tuntui, että sanat itsestään piirtyivät ilmaan ja alkoivat leijailla hänen silmäinsä edessä milloin tulessa, milloin veressä, milloin savussa.
Hän seisoi liikkumatta. Hänellä oli pyssy kädessä, mutta hän lakkasi ampumasta. Yhtäkkiä hän tiesi, että siinä oli se sana, jota hän oli etsinyt koko elämänsä. Hän tiesi, mitä hänen oli sanottava ihmisille. Tuo halpa kuva se oli osoittanut hänelle ratkaisun.
Hän lähtee vaeltamaan kautta koko maailman ja julistaa: "Teidän valtakuntanne on vain tästä maailmasta."
"Huolehtikaa sen vuoksi tästä elämästä ja olkaa kuin veljet. Jakakaa rikkautenne, niin ettei kukaan ole rikas eikä kukaan köyhä. Tehkää kaikki työtä, omistakaa jokainen maata, ja olkaa kaikki toistenne vertaisia.
"Älköön kukaan nälkää nähkö, älköön kukaan ylellisyyteen eksykö, älköönkä kukaan vanhuudessaan puutetta kärsikö.
"Ja koettakaa kaikille valmistaa onnea, sillä ei löydy mitään korvausta, joka odottaisi teitä. Teidän valtakuntanne on vain tästä maailmasta."
Kaikki tämä kulki läpi hänen aivojensa hänen seisoessaan siinä katusululla, ja kun tämä ajatus oli hänelle selvennyt, laski hän alas aseensa eikä kohottanut sitä enää taisteluun ja verenvuodatukseen.
Pian senjälkeen hyökättiin katusulkua vastaan uudelleen ja se vallattiin. Sotajoukko-osastot kulkivat voittoisina ja kukistivat kapinan, ja ennen iltaa vallitsi järjestys ja rauha koko suuressa kaupungissa.