Palermossa eli seitsemänkymmentäluvun lopulla köyhä poika. Hänen nimensä oli Gaetano Alagona. Siinä oli hänen onnensa. Ellei hän olisi ollut vanhaa Alagonan sukua, olisi hän kaiketi saanut nääntyä nälkään. Hänhän oli vain lapsi eikä hänellä ollut rahaa eikä vanhempia. Mutta nyt olivat Santa Maria in Gesun jesuitat armeliaisuudesta ottaneet hänet luostarikouluunsa.
Kerran kun hän juuri oli läksyänsä lukemassa, tuli muuan munkki ja kutsui hänet pois kouluhuoneesta, sillä joku sukulainen tahtoi tavata häntä. Mitä, sukulainen! Hän oli aina kuullut, että kaikki hänen sukulaisensa olivat kuolleet. Mutta pater Josef väitti, että tämä oli ilmielävä signora, joka oli hänelle sukua ja tahtoi viedä hänet pois luostarista. Siitä tuli yhä pahempaa ja pahempaa. Tahtoiko se nainen ottaa hänet pois luostarista? Siihen hän kaiketi ei kykenisi! Hänestähän piti tulla munkki.
Hän ei tahtonut nähdä koko signoraa. Eikö pater Josef voisi sanoa hänelle, ettei Gaetano koskaan jätä luostaria ja ettei maksanut vaivaa pyytääkään häntä. Ei, pater Josef sanoi, ettei käynyt päinsä antaa signoran lähteä takaisin, ellei hän ollut saanut nähdä sukulaistaan, ja hän melkein veti Gaetanon vastaanottohuoneeseen. Sillä seisoi nainen ikkunan luona. Hän oli harmaatukkainen, iho oli ruskea, silmät olivat mustat ja niin pyöreät kuin helmet. Hänellä oli päässään pitsihuntu, ja hänen musta leninkinsä oli kiiltäväksi kulunut ja hieman vihertävä niinkuin pater Josefin kaikkein vanhin kaapu.
Nähdessään Gaetanon, teki nainen ristinmerkin. "Jumalan olkoon kiitos, siinä on oikea Alagona!" sanoi hän ja suuteli pojan kättä.
Hän sanoi olevansa pahoillaan siitä, että Gaetano oli ehtinyt kahdennelletoista vuodelle eikä kukaan hänen omaisistaan ollut häntä kysellyt. Mutta hän ei ollut tiennyt, että suvun toisesta haarasta oli ketään elossa. Mistäkö hän sitten oli nyt sen kuullut? Kas, Luca oli lukenut nimen sanomalehdistä. Se oli mainittu niitten joukossa, jotka olivat saaneet palkinnon. Siitä oli nyt puoli vuotta, mutta Palermoon oli niin pitkä matka. Hänen oli täytynyt säästää ja säästää saadakseen matkarahoja. Hän ei ollut voinut tulla aikaisemmin. Mutta hänen oli täytynyt päästä katsomaan sukulaistaan. Santissma madre, kuinka iloinen hän nyt oli! Ja tässä hän nyt seisoi, donna Elisa, Alagonan sukua hänkin. Hänen miehensä, joka oli kuollut, oli ollut Antonelli. Vielä oli olemassa yksi Alagona, donna Elisan veli. Hän asui myöskin Diamantessa. Mutta Gaetano ei tainnut tietää, missä Diamante oli. Poika veti päätään taaksepäin. Niin, sen hän arvasi, ja donna Elisa nauroi.
"Diamante on Monte Chiarolla. Tiedätkö, missä on Monte Chiaro?"
"En."
Donna Elisa kohotti kulmakarvojaan ja näytti veitikalta.
"Monte Chiaro on Etnalla, jos tiennet, missä Etna on."
Hän sanoi sen niin epäillen, kuin olisi aivan liikaa vaatia Gaetanoa tietämään mitään Etnasta. Ja he nauroivat kaikki kolme, sekä hän että pater Josef ja Gaetano.