Mutta vahtisotamies seisoi heidän edessään kädessä ladattu kiväri. Jalkaraudoissaan Falco ja Biagio hyppäsivät tasajalassa vahtisotamiehen luo. He uhkasivat häntä lapioillaan, ja ennenkuin hän ennätti ajatellakaan ampumista, heitettiin hänet kumoon, sidottiin ja pantiin turve suuhun. Sitten vangit väänsivät lapioillaan ketjut auki, jotta pääsivät astumaan. Ja niin he pakenivat yli tasankojen ja piiloutuivat vuorten rotkoihin.
Kun yö tuli, hiipivät Falco ja Biagio sen vangin luota, jonka he olivat mukaansa ottaneet. Hän oli vanha ja heikko ja olisi voinut hidastuttaa heidän pakoaan. Seuraavana päivänä karabinierit saivat hänet kiinni ja hänet ammuttiin.
Ja väristys käy läpi ruumiin, kun tätä ajatellaan. "Falco on säälimätön", sanotaan. Jokainen käsittää, ettei hän tule säästämään rautatietä.
Ja tarina toisensa perästä ilmestyy, ja ne säikyttävät niitä ihmisparkoja, jotka Etnan rinteellä ovat rautatienteossa.
Kerrotaan kaikki ne kuusitoista murhaa, jotka Falco on tehnyt.
Kerrotaan, kuinka hän on ahdistellut ihmisiä ja ryöstänyt heitä.
Muuan jutuista säikyttää kovemmin kuin kaikki muut yhteensä.
Kun Falco pääsi kalereilta, asusti hän metsissä ja luolissa ja suuressa kivilouhoksessa lähellä Diamantea. Pian hän oli koonnut ympärilleen mahtavan ryövärijoukon. Hänestä tuli ylistetty ja kuuluisa rosvopäällikkö.
Silloin hänen sukulaisensa joutuivat aivan toiseen asemaan kuin tähän asti. Heitä kunnioitettiin, niinkuin mahtavia kunnioitetaan. Heidän tarvitsi tuskin tehdä työtä, sillä Falco rakasti sukulaisiaan ja oli heitä kohtaan antelias. Mutta ei hän heitäkään armahtanut, hän oli ankara.
Zia-äiti oli kuollut, ja Nino oli mennyt naimisiin ja asui isänsä tuvassa. Eräänä päivänä sattui, että Nino tarvitsi rahaa, eikä hän tiennyt parempaa keinoa kuin mennä kirkkoherran luo, ei don Matteon, mutta sen vanhan, don Giovannin. "Teidän korkea-arvoisuutenne", sanoi Nino hänelle, "minun veljeni pyytää teiltä viisisataa liiraa". — "Mistä minä voisin ottaa viisisataa liiraa?" sanoi don Giovanni. — "Minun veljeni tarvitsee niitä, tarvitsee välttämättä", sanoi Nino.
Silloin vanha don Giovanni lupasi maksaa rahat, kunhan hän vain saisi aikaa hankkia ne. Nino ei tahtonut oikein suostua siihen. "Ethän voine vaatia, että minä ottaisin viisisataa liiraa nuuskarasiastani", sanoi don Giovanni. Ja Nino myönsi hänelle kolmen päivän lykkäyksen. "Mutta varokaa, ettette kohtaa veljeäni tällä aikaa!" sanoi hän.