Sitten kerrotaan juttu muutamasta nuoresta karabinieriluutnantista, joka ajoi takaa Falcoa. Hän oli järjestänyt oikean ajojahdin ja ahdisti Falcon viidakosta viidakkoon. Viimein upseri tiesi varmaan, että Falco oli saarrettuna muutamaan pieneen metsikköön. Sen ympärillä seisoivat vahdit, ja upseri meni sinne sisään ja käveli sinne tänne pyssy kädessä. Mutta vaikka hän kuinka olisi hakenut, ei hän löytänyt Falcoa. Hän astui taas ulos metsästä ja tapasi jonkun talonpojan. "Oletko nähnyt Falco Falconea?" — "Olen, signor, hän kulki äsken ohitseni ja lähetti terveisiä teille…" — — "Diavolo!" — "Hän oli nähnyt teidät tuolla viidakossa ja oli aikonut ampua teidät, mutta ei tehnytkään sitä, sillä hän ajatteli, että kenties teidän velvollisuutenne oli ajaa häntä takaa." — "Diavolo, Diavolo!" — "Mutta jos vielä tämän jälkeenkin koetatte…" — "Diavolo, Diavolo, Diavolo!"
"Luuletteko, että tuo luutnantti tuli toista kertaa. Ettekö luulekin, että hän heti pyysi siirtoa sellaiseen seutuun, missä hänen ei tarvinnut ajaa takaa ryöväreitä?"
Ja työmiehet, jotka kulkevat Etnan rinteellä, kyselevät toisiltaan: "Kuka meitä auttaa Falcoa vastaan. Hän on kauhistava. Sotamiehetkin vapisevat hänen edessään."
He muistelevat mielessään, että Falco on nyt vanha mies. Ei hän enää ryöstä postivaunuja eikä vangitse maatilanomistajia. Hän istuu enimmäkseen rauhallisena Diamanten kivilouhoksessa, ja sensijaan että hän ryöstäisi rahoja ja omaisuutta, hän suojelee niitä.
Hän ottaa veroa suurilta maanomistajilta luvaten suojella heidän tilojaan muilta varkailta, ja Etnalla on kaikki nyt niin tyyntä ja rauhallista, sillä hän ei salli kenenkään tehdä vahinkoa niille, jotka maksavat hänelle veroa.
Mutta se ei rauhoita ketään. Kun Falcosta nyt on tullut mahtavien ystävä, voi hän sitä helpommin hävittää rautatien.
Ja ihmiset muistavat kertomuksen Niccola Gallista, joka oli päällysmiehenä markisi di San Stefanon maatilalla Etnan eteläisellä rinteellä. Kerran työmiehet tekivät lakon keskellä leikkuuaikaa. Niccola Galli joutui epätoivoon. Vehnä oli kypsää eikä sitä saatu leikatuksi. Työmiehet eivät suostuneet, ne panivat maata ojanreunalle.
Niccola Galli istuutui aasin selkään ja lähti Cataniaan kysymään neuvoa herraltaan. Matkalla tuli häntä vastaan kaksi miestä pyssyt olalla. "Minne sinä ratsastat, Niccola?"
Niccola oli tuskin ennättänyt puhua montakaan sanaa, kun miehet tarttuivat aasin päitsiin ja käänsivät sen ympäri. "Et saa ratsastaa markisin luo, Niccola." - "Enkö saa?" — "Et, ratsasta kotiisi."
Lähdettiin takaisinpäin. Niccola istui aasillansa vavisten. Kun he tulivat perille, sanoivat miehet: "Vie meidät nyt pellolle!" Ja he menivät työmiesten luo. — "Työhön, lurjukset! Markisi on maksanut veronsa Falco Falconelle. Tehkää muualla lakkoja, muttei täällä." Pelto leikattiin paremmin kuin yksikään muu. Falco seisoi pellon toisella laidalla, Biagio toisella. Kyllä leikkuu joutuu, kun on sellaiset voudit.