Passafiore vetäytyy vähän lähemmäs. Hän vääntelee käsiään epätoivoisena. "Donna Mikaela, Falco on hyvin sairas, eikä se ole vain sen koiran tähden, hän on ollut sairas jo ennenkin." Ja Passafiore ponnistelee ankarasti, ennenkuin hän saa sen sanotuksi. Viimein hän tunnustaa, että vaikka Falco on hyvin suuri mies, on hänellä välistä ollut mielipuolisuuden puuskia. Ja nyt hän ei ollut ainoastaan puhunut vanhasta Caterinasta, vaan sanonut näin: "Jos Caterina sallii minun mennä kirkkoon ja jos donna Mikaela Alagona tulee tänne kivilouhokseen ja ojentaa minulle kätensä ja taluttaa minut kirkkoon, silloin lähden kuvan luo." Ja siitä ei oltu saatu häntä luopumaan. Donna Mikaelan, joka oli paras ja pyhin naisista, pitäisi tulla hänen luokseen, muuten hän ei lähtisi.
Kun Passafiore on lopettanut puheensa, jää hänen päänsä riipuksiin. Hän ei uskalla kohottaa silmiänsä.
Mutta donna Mikaela ei epäile silmänräpäystäkään, kun kerran puhe on kääntynyt Kristuksenkuvaan. Hän ei tunnu ajattelevan ollenkaan, että Falco jo on hullu. Hän ei mainitse sanallakaan, kuinka häntä peloittaa. Hän luottaa nyt kuvaan niin, että sanoo: "hiljaa" kuin nöyrä, tottelevainen lapsi:
"Passafiore, minä seuraan sinua."
Sitten hän lähtee Passafioren perässä, kulkien kuin unissaan. Hän ei epäile nousemasta Etnan rinnettä. Hän ei epäile kavuta jyrkkiä vuoriteitä kivilouhokseen. Hän saapuu aivan kalpeana, mutta silmät ihanasti loistaen vanhan ryövärin luo tämän vuorenonkaloon ja ojentaa hänelle kätensä. Ja Falco nousee, yhtä aavemaisen kalpeana kuin donna Mikaelakin ja seuraa häntä. Tuntuu siltä, kuin he eivät olisi ihmisiä, vaan henkiä. He liikkuvat päämääräänsä kohti aivan äänettöminä. Oma itse on heissä kuollut, mutta korkeampi henki heitä johtaa ja taluttaa.
Jo seuraavana päivänä donna Mikaelasta tuntuu kuin sadulta, että hän on tehnyt mitään sellaista. Hän on varma siitä, ettei suinkaan hänen oma säälinsä eikä armahtavaisuutensa eikä rakkautensa ole saanut häntä lähtemään yösydännä ryövärinluolaan, vaan että vieras voima häntä on vienyt. Hän on ollut kokonaan huumautunut.
Sillaikaa kun donna Mikaela on ryövärinluolassa, istuu vanha Caterina ikkunassaan odottaen Falcoa. Hän on antanut suostumuksensa eikä häntä paljon ole tarvinnut pyytääkään.
"Hän saa huoletta mennä kirkkoon", sanoo hän. "Minä olen odottanut häntä kaksikymmentä vuotta, mutta hän saa huoletta mennä kirkkoon."
Pian Falco saapuu, donna Mikaelan taluttamana, Passafiore ja Biagio seuraavat häntä. Falco kulkee kumarassa, näkyy, että hän on vanha ja heikko. Hän yksinään menee kirkkoon, muut jäävät ulkopuolelle.
Vanha Caterina on nähnyt hänet aivan selvästi, mutta ei ole liikahtanutkaan. Hän istuu äänetönnä koko ajan, kun Falco on kirkossa. Hänen sisarentyttärensä, joka asuu hänen luonaan, luulee, että hän rukoilee, ja kiittää Jumalaa siitä, että on voinut hillitä kostonhimonsa.