KUMMISISKO.
Sisilian jalolla saarella, jossa on vielä jäljellä vanhoja tapoja enemmän kuin missään muualla etelässä, valitsee yhä vieläkin jokainen ihminen jo lapsuudessaan itselleen kummiveikon tai kummisiskon, joka kantaa hänen lastansa kastettaessa, jos hän joskus semmoisen saa.
Mutta se ei ole suinkaan ainoa etu, jonka kummisisarukset toisilleen tuottavat. Kummisisarusten täytyy rakastaa toisiaan, palvella toisiaan ja kostaa toistensa puolesta. Kummiveljensä korvaan saattaa mies haudata salaisuutensa. Hän voi uskoa hänen haltuunsa sekä rahoja että rakkaimpansa tulematta petetyksi. Kummisiskot ovat toisilleen uskollisia aivan kuin olisivat saman äidin synnyttämät, sillä heidän hittonsa on solmittu San Giovanni Battistan edessä, joka on peljätyin kaikista pyhimyksistä.
Tapana on myöskin, että köyhät tuovat keskenkasvuiset lapsensa rikkaitten luo ja pyytävät, että näitten nuoret pojat ja tyttäret saisivat ruveta heidän lastensa kummisiskoiksi. Kuinka kauniilta näyttääkään, kun pyhän Kastajan päivänä kaikki pienet, juhlapukuiset lapset kulkevat noissa suurissa kaupungeissa etsimässä itselleen kummisisaria! Jos vanhempien onnistuu hankkia pojalleen rikas kummiveikko, iloitsevat he aivan kuin saattaisivat jättää hänelle maakartanon perinnöksi.
Silloin kun Gaetano saapui Diamanteen, oli siellä pikkuinen tytön typykkä, joka yhtä mittaa pistäytyi donna Elisan puodissa. Hänellä oli punainen kappa, suippopäinen hilkku, ja kahdeksan raskasta, mustaa kiharaa pilkistämässä hilkun alta. Hänen nimensä oli Giannita ja hän oli donna Olivian tytär, sen joka möi vihanneksia. Mutta donna Elisa oli hänen kummitätinsä ja mietti senvuoksi usein, mitä hän voisi tehdä tyttösen hyväksi.
No, kun juhannuspäivä tuli, tilasi donna Elisa vaunut ja lähti ajamaan Cataniaan, joka on kokonaista neljä peninkulmaa Diamantesta. Hänellä oli Giannita mukanaan, ja molemmat olivat juhlapuvussa. Donna Elisa oli puettu mustaan silkkiin, jota helmet koristivat, ja Giannitalla oli kukkareunainen harsoleninki. Kädessään oli Giannitalla kukkakori ja ylinnä kukkien päällä granatiomena.
Donna Elisan ja Giannitan matka sujui hyvin. Kun he viimeinkin saapuivat Cataniaan, joka loistaa mustalla laavapohjallansa, ajoivat he kaupungin kauneimpaan palatsiin.
Se oli korkea ja suuri, niin että pikku Giannita-parkaa aivan peloitti.
Mutta donna Elisa astui rohkeasti sisään, ja hänet vietiin cavaliere
Palmerin ja hänen puolisonsa luo, jotka omistivat talon.
Donna Elisa huomautti signora Palmerille, että he olivat lapsuudenystävät, ja pyysi, että Giannita pääsisi signoran nuoren tyttären kummisiskoksi.
Tähän suostuttiin ja nuori Signorina kutsuttiin sisään. Hän oli kuin pikkuinen ihme: heleänpunaista silkkiä, venetsialaisia pitsejä, suuret, mustat silmät ja suuri, pörröinen tukka. Hänen pieni ruumiinsa oli niin kapea ja ohut, ettei sitä lainkaan huomannut.