Don Matteo puhui puhumistaan. Signorina näytti yhä peljästyneemmältä, mutta ei kumminkaan myöntynyt.
Viimein ei kirkkoherra enää oikein tiennyt, mitä keinoa koettelisi, kuinka hän voisi pelastaa tuon nuoren signorinan tästä kummitustalosta, köyhyydestä ja siitä häpeän taakasta, joka häntä painoi. Mutta sitten sattuivat hänen silmänsä sängyn yläpuolella olevaan pieneen madonnankuvaan. Nuori signorina oli siis uskovainen.
Silloin papillinen henki valtasi don Matteon. Hän tunsi, että Jumala oli lähettänyt hänet pelastamaan tämän nais-raukan. Kun hän jälleen puhui, oli hänen äänessään outo sävy. Hän tunsi, ettei hän suinkaan omin voiminsa tässä puhunut.
"Tyttäreni", sanoi hän ja nousi seisomaan. "Teidän tulee mennä naimisiin don Ferranten kanssa isänne tähden. Madonna tahtoo sitä, tyttäreni."
Don Matteon olemukseen ilmestyi jotain valtavan vaikuttavaa. Sellaisena ei kukaan ollut vielä nähnyt häntä. Signorina vapisi, aivan kuin joku henki olisi hänelle puhunut, ja hän pani kätensä ristiin.
"Olkaa don Ferrantelle hyvä ja uskollinen puoliso", sanoi don Matteo, "ja madonna lupaa minun kauttani, että teidän isänne saa viettää suruista vapaan vanhuuden".
Silloin signorina ajatteli, että don Matteota johdatti korkeampi voima. Jumala itse puhui hänen kauttaan. Ja hän vaipui polvilleen ja taivutti päänsä. "Minä teen, mitä käskette", sanoi hän.
* * * * *
Mutta kun kirkkoherra don Matteo tuli ulos pienen maurin talosta ja asteli pitkin kujaa, otti hän äkkiä esille messukirjansa ja alkoi lukea. Ja vaikka pyykkivaatteet löivät häntä poskiin ja hän oli kompastua pieniin lapsiin ja appelsiininkuoriin, katsoi hän ainoastaan kirjaan. Hän kaipasi Jumalan suurta sanaa.
Sillä tuolla mustassa talossa kaikki oli näyttänyt niin varmalta ja horjumattomalta, mutta kun hän astui ulos auringonpaisteeseen, alkoi häntä painaa se lupaus, jonka oli antanut madonnan nimessä.