Hänen likellään olevat veneet laskettiin nekin alas. Mutta sitten ei kukaan enää muistanutkaan sitä, johon hän oli asettunut istumaan.
Jumalan kiitos, ettei minun venettäni viedäkään pahimpaan ahdinkoon, hän ajatteli.
Miss Hoggs kuuli ja näki pöyristyttäviä kohtauksia. Hänestä tuntui kuin olisi riippunut helvetin kuilun päällä.
Alakannelle hän ei nähnyt, mutta tunsi laivan tärisevän tappelun jyskeestä. Hän kuuli revolverien paukahduksia ja näki keveitä sinisiä savupilviä tuprahtavan ilmaan.
Vihdoin ja viimein tuntui kaikki hälinä tauonneen. Nyt olisi miss
Hoggsin mielestä ollut sopiva aika laskea hänen veneensä vesille.
Hän ei ensinkään pelännyt, istui vain ihan tyynenä paikallaan siihen asti, kunnes laiva alkoi painua kyljelleen. Vasta silloin miss Hoggs älysi, että L'Univers oli uppoamaisillaan ja että hänen veneensä oli unohdettu.
* * * * *
Laivassa oli muuan nuori amerikkalainen rouva, mrs Gordon, joka oli matkalla Eurooppaan käydäkseen Pariisissa asuvien vanhempiensa luona, joita hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen.
Hänellä oli lapsensa, kaksi pikku poikaa, muassaan. Yhteentörmäyksen aikana he nukkuivat kaikki kolme samassa hytissä.
Hän heräsi heti, koetti edes vähän pukea lapsia ja itseänsä ja tuli sitten hyttien väliseen kapeaan käytävään.