Viimein hän veti povestaan esille neljään osaan taitetun paperin, mutta näytti hiukan epäröivän, sopiko sitä nyt jättää. Se oli kuulutus, jonka he olivat aikoneet luetuttaa huomenna kirkossa. Ehkä kirkkoherra nyt kumminkin ottaisi sen, ettei tarvitsisi lähettää erityistä tuojaa sitä varten.
Päästyään huoneeseensa ja sytytettyään kynttilät kirkkoherra aukaisi paperin ja luki:
"Omistajan Jerusalemiin muuton tähden tarjotaan Ingmarilan perintötila myytäväksi."
Kirkkoherra ei päässyt pitemmälle. Hän sai syviä ja ihmeellisiä ajatuksia. "Vai jo se meidätkin yllätti", hän sanoi puoliääneen, ikään kuin ukkosvaarusta puhuen. "Tätä minä olenkin jo monta monituista vuotta odotellut."
HÖÖKIN MATTI ERKINPOIKA
On kaunis kevätpäivä. Muuan talollinen on poikansa kanssa matkalla suurelle ruukille pitäjän eteläpäähän.
He asuvat kaukana pohjoisessa ja heidän on siis kuljettava melkein koko pitäjän halki. He kävelevät vastakylvettyjen peltojen ohi, joihin oras parhaillaan nousee. He näkevät kaikkialla mehevän vihantia ruisvainioita ja kauniita apilanurmikkoja, jotka pian alkavat punertaa ja tuoksua.
Tien varrella maalataan monia taloja ja niihin laitetaan uusia ikkunoita tai lasiseinäisiä kuisteja. Monessa puutarhassa he näkevät muokattavan maata ja istutettavan taimia. Kaikkien vastaantulijain kengät ovat savessa ja kädet mullassa, sillä he tulevat pelloiltaan ja kaalitarhoistaan, istuttamasta perunoita ja kaalia tai kylvämästä naurista ja porkkanaa.
Talonpoika ei voi olla kyselemättä, mitä perunalajia he istuttavat tai joko heillä kuinka kauan on ollut kaura kylvettynä. Nähdessään tiepuolessa vasikan tai varsan hän koettaa arvailla niiden ikää. Sellaista hän ajattelee, että kuinkahan monta lypsävää aikonee pitää tuokin talo, jonka ohi mentiin, ja minkähän arvoinen tuostakin varsasta opetettuna tulee.
Poika koettaa vähän väliä kääntää hänen ajatuksiaan toisiin asioihin.
"Ajatelkaa, että me pian saamme vaeltaa Saaronin laaksossa ja
Juudanmaan korvessa!" hän sanoo.