Samassa Vahva-Ingmar meni pitkin askelin huoneen poikki ja kuiskasi pari sanaa Birger Sven Petterinpojan korvaan.
Herastuomari nousi heti ja meni Halvorin luokse. "Koska te, Halvor, tyydytte neljäänkymmeneentuhanteen, tarjoan minä sen summan", hän sanoi.
Halvorin kasvot alkoivat värähdellä. Hän ikään kuin nielaisi kyyneliään, ennen kuin vastasi. "Minä kiitän herastuomaria", hän sanoi. "Ilomielin minä jätän talon niin hyviin käsiin."
Sven Petterinpoika pudisti Katrinkin kättä. Katri oli hyvin heltynyt ja pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan.
"Olkaa varma siitä, Katri, että kaikki jää ennalleen", lausui herastuomari.
Katri kysyi, aikooko hän itse muuttaa tänne.
"En", vastasi Sven Petterinpoika, lisäten vielä hyvin juhlallisesti: "Minä naitan tänä kesänä nuorimman tyttäreni ja annan tämän talon hänelle ja hänen miehelleen."
Sitten herastuomari kääntyi kiittämään kirkkoherraa.
"Te, kirkkoherra, saitte sittenkin tahtonne toteutumaan", hän sanoi.
"En minä olisi aavistanut juoksennellessani täällä köyhänä
paimenpoikana, että kerran minun toimestani Ingmar Ingmarinpoika saisi
Ingmarilan haltuunsa."
Kirkkoherra ja muut huoneessa olevat miehet tuijottivat hetken aikaa häneen, käsittämättä heti hänen tarkoitustaan, mutta Katri lähti kiireesti ulos.