Tuo saksalainen laiva oli varmaankin saapunut vast'ikään. Joukko sotamiehiä hääräili sen ympärillä veneineen valmiina tuomaan matkustajia maihin. He kilpailivat keskenään, huutaa hoilasivat ja heristivät airoilla toisiaan. Sitten lähti veneitä kymmenkunta yht'aikaa liikkeelle. Voimakkaat venemiehet nousivat soutamaan seisoallaan, päästäkseen parempaan vauhtiin. Alussa he olivat hieman varovaisia, mutta kahden pahimman kivisärkän ohi ehdittyä alkoi mitä tuimin kilpasoutu. Boo kuuli rannalta heidän naurunsa ja huutonsa, kun he toisiaan hätistelivät.
Hänen teki tavattomasti mieli lähteä heti paikalla. Miksei hän voisi matkustaa tällä laivalla yhtä hyvin kuin toisellakin? Mitä hän muusta välitti, kunhan vain pääsi Eurooppaan?
Hän huomasi rannalla vielä pienen veneen. Siinä oli soutajana vanha
äijä, joka kaiketi ei ollut ehtinyt lähteä yhtä nopeasti kuin toiset.
Boosta tuntui aivan kuin mies olisi juuri hänen tähtensä myöhästynyt.
Hän hyppäsi veneeseen, ja he työnsivät sen vesille.
Ensi hetkenä Boon oli hyvä mieli, kun nyt oli päätöksensä tehnyt, mutta ehdittyään pari aironvetoa merelle hän jo tunsi kovaa katumusta. Mitähän hän äidilleen sanoisi tavatessaan hänet? Kertoisiko hänelle käyttäneensä hänen lahjansa niin, että oli joutunut häpeään ja ihmisten pilkaksi?
Boo oli näkevinään äitinsä kurttuiset kasvot ja tutun, jäykän juovan hänen suupielessään. Äiti oli hiukan likinäköinen, ja hänen oli tapana puhuessaan tulla hyvin likelle ihmisiä ja katsoa tarkasti kasvoihin. Kun hän nyt saapuu kotiinsa, tulee äiti tapansa mukaan aivan hänen eteensä ja kysyy: "Oletko sinä, Boo, luvannut liittyä noiden ihmisten joukkoon ja olla apuna heidän työssään?" — "Olen kylläkin, äiti", täytyisi Boon siihen vastata. — "Silloin kestäkin heidän parissaan", äiti silloin sanoo, "yksikin lupauksensa rikkoja jo meidän sukuumme riittää."
Boo huokasi alakuloisesti, mutta siitä hän nyt kuitenkin oli selvillä, että mahdotonta hänen oli näin itsensä häväistyään mennä kotiin äitinsä luo. Muuta hän ei voinut kuin palata takaisin siirtokuntaan.
Hän käski soutajan kääntää, mutta mies ei hänen merkkipuhettaan ymmärtänyt, vaan jatkoi soutuaan laivalle päin. Boo nousi seisoalleen ottaakseen häneltä airot pois. Ukko piti puoliaan, ja siinä kahakoidessaan he olivat vähällä kaataa veneen. Boo huomasi parhaaksi istua paikallaan ja antaa soutajan tehdä tahtonsa mukaan. Mutta samalla hän pelkäsi jättää käyttämättä tätä hetkeä, jolloin hän oli kyllin voimakas kääntymään. Kun kerran laivaan pääsen, silloin kenties matkahalu taas minut valtaa, hän ajatteli.
Mutta ei, niin ei saanut käydä, nyt hän tahtoi lopultakin päästä tästä kiusauksesta. Ja hän pisti kätensä taskuun, otti sieltä kultarahansa ja heitti ne mereen.
Heti sen tehtyään Boo tunsi sydäntä kirvelevää katumusta. No, nyt hän tosiaan oli heittänyt onnensa luotaan, nyt hän oli menettänyt Gertrudin ikipäiviksi. Hän väänteli käsiään niin että sormet natisivat.
Muutaman minuutin päästä tuli heitä vastaan laivalta pari venettä täynnä matkustavia, jotka aikoivat nousta maihin Jaffassa.