Ja palvelija vastasi: "Tiedän sen kysymättäkin, herra, olen tavannut heitä joka päivä. He ovat Gordonin seurueen naisia ja ovat menossa Jerusalemiin, mukanaan ruokatavaroita ja lääkkeitä niille sairaille, jotka eivät omin voimin jaksa mennä noutamaan apua."
Baram pasha vastasi: "Vaikka he peittäisivät herjuutensa enkelinsiivillä, niin minä kuitenkin karkotan heidät talostani."
Hän ratsasti edelleen suurta taloa kohti. Jo hänen lähestyessään kuului sieltä monien äänten sorinaa ja välistä kirkaisuja.
Hän kääntyi palvelijaansa päin ja sanoi: "Kuulehan, kuinka huilunpuhaltajat ja tanssitytöt hälisevät minun talossani."
Mutta nurkasta käännyttyään hän näki kaikenlaisia sairaita ja haavoittuneita istua kyyköttävän talon ulko-oven edessä. He puhelivat keskenään kärsimyksistään, ja pari heistä parahteli tuskissaan.
Ja Mahmud, hänen palvelijansa, rohkaisihe sanomaan: "Tässä ne nyt ovat ne huilunpuhaltajat ja tanssitytöt, joiden hälinää kuulit talostasi. Nämä käyvät täällä joka aamu gordonilaisten lääkärin tutkittavana ja heidän hoitajattariensa sidottavana."
Baram pasha vastasi: "Näen, että nuo gordonilaiset ovat sinut lumonneet, mutta minä olen liian vanha heidän valheittensa petettäväksi. Sen sinulle sanon, että olisipa minulla valta, niin hirtättäisin heidät kaikki taloni räystäspuuhun."
Ja Baram pasha oli yhä vielä vihan vimmoissaan, kun hän astui alas aasinsa selästä ja nousi talon portaita ylös.
Kun vanhus saapui pihamaalle, tuli pitkä, uljasryhtinen nainen häntä vastaanottamaan. Hän oli valkohiuksinen, vaikk'ei vielä näyttänyt olevan yli neljänkymmenen vuotias. Hänen kasvonsa olivat pontevat ja älykkäät, ja vaikka hän oli vain yksinkertaisessa mustassa puvussa, näkyi kyllä, että hän oli tottunut olemaan monen ihmisen käskijänä.
Baram pasha kääntyi Mahmudiin päin ja kysyi: