"Tahtoisin kysyä yhtä asiaa", Katri sanoi englanniksi ja niin lujalla äänellä, että sen kaikki kuulivat. "Jumalan äänen kutsumuksesta me kaikki tulimme tänne Jerusalemiin. Onko nyt kukaan kuullut Jumalan äänen käskevän meitä lähtemään täältä?"
Katrin kysymyksen jälkeen oli huoneessa ihan hiljaista. Kukaan ei rohjennut vastata hänelle sanaakaan.
Mutta Katrissa oli kuume niinkuin kaikissa muissakin, ja tuskin ehdittyään sanoa sanottavansa hän jo alkoi hoiperrella ja oli kaatumaisillaan. Mrs Gordon kiersi käsivartensa hänen vyötäisilleen ja talutti hänet ulos.
Kun Katria vietiin entisten pitäjäläistensä ohi, nyökkäsi heistä pari hänelle päätään. "Kiitos, Katri", he sanoivat.
Heti kun Katri oli poissa, alkoivat amerikkalaiset uudelleen puhua kotimatkasta, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Taalalaiset eivät vastanneet sanaakaan, mutta sitten alkoi yksi toisensa jälkeen pujahtaa pois kokouksesta.
"Miksi te lähdette?" kysyi eräs amerikkalainen. "Keskustelu alkaa tuossa tuokiossa, kunhan mrs Gordon palaa takaisin."
"Ettekö huomaa, että kaikki on jo päätetty", Ljungo Björn sanoi, "ei teidän tarvitse pitää kokousta meidän tähtemme. Olimme sen unohtaa, mutta nyt muistamme jälleen, että Jumalalla yksin on valta päättää meidän kotimatkastamme."
Ja ihmeekseen amerikkalaiset näkivät; että Ljungo Björn ja hänen pitäjäläisensä kohottivat päänsä pystympään eivätkä enää näyttäneet niin alakuloisilta ja riutuneilta kuin äsken juuri kokoukseen saapuessaan. Voima ja kestävyys palasivat takaisin, kun he näkivät päämääränsä selkeänä edessään eivätkä enää ajatelleet paeta vaaraa.
* * * * *
Gertrud makasi sairaana siinä pienessä kamarissa, jossa hän oli asunut Gunhildin kanssa. Siellä oli hyvin hauskaa ja somaa. Boo ja Gabriel olivat tehneet heille kaikki huonekalut, ja ne olivatkin siistimmin valmistetut ja somistetut kuin missään muussa huoneessa. Valkoiset ikkunaverhot ja vuodeuutimet oli Gertrud itse kutonut, koristellen ne kirjo-ompeluilla ja pitseillä.