Hän oli hyvin juhlallinen, ja selvästi huomasi, että hän vallan varmaan uskoi kuolemansa olevan tulossa. Kirkkoherra virkkoi muutamin sanoin, ettei hän erittäin sairaalta näyttänyt, mutta lääkäri, joka oli tutkinut häntä ja kuunnellut hänen sydäntään, sanoi aivan vakaasti: "Ei, kyllä Vahva-Ingmar tietää, mitä sanoo. Ei hän tässä suotta kuolemaa varro."
Kun Barbroo tuli sisään ja levitti upean ryijyn vuoteelle, kalpeni ukko hieman. "Nyt on loppu lähellä", hän sanoi. Hän siveli hiljaa Barbroon kättä. "Kiitos sinulle tästä ja kiitoksia kaikesta. Ja sitten sinä anna minulle anteeksi, että olen viime aikoina ollut tyly sinua kohtaan." Barbroon heltymys puhkesi nyyhkytyksiin. Niin suuret määrät surua oli häneen kerääntynyt, että itku olikin aina likellä. Ukko silitti vielä kerran hänen kättään ja hymyili suopeasti hänen itkulleen. "Nyt Ingmarkin pian saadaan tänne", hän sanoi. — "Hän on jo täällä", sanoi Barbroo. "Minun piti vain käydä edeltä ilmoittamassa siitä sinulle."
Ingmarin astuessa sisään ukko vaivalloisesti nousi vuoteella istualleen ja ojensi hänelle kättä. "Terve kotiin tultuasi", hän sanoi. Ingmar tuli pahoille mielin, kun hänet näki. — "En olisi uskonut saavani sitä surua, että sinä juuri kotiintulopäivänäni asetut kuolinvuoteelle", hän sanoi. — "Et saa nyt moittia minua tästä", vastasi ukko ikään kuin anteeksipyytäen. "Muistathan, että Suur-Ingmar antoi minulle luvan tulla hänen luoksensa, kun sinä vain ehdit palata pyhiinvaellukselta."
Ingmar istahti sängynlaidalle. Ukko silitteli maatessaan hänen kättään, mutta ei pitkään aikaan virkkanut mitään. Kuolema näkyi jo kiireesti lähestyvän. Hän kalpeni yhä enemmän, ja hengitys kävi vaivalloisesti sihisten.
Sitten Barbroo lähti huoneesta ulos, ja ukko alkoi kysellä Ingmarin asioita. "Oliko hyvä tulla kotiin?" hän kysyi katsoen terävästi Ingmaria silmiin. — "Oli", vastasi Ingmar tyynesti ja taputteli hänen kädenselkäänsä. "Oli vallan hyvä matka." — "Täällä on kerrottu, että olet tuonut Gertrudin mukanasi, onko se totta?" — "Kyllä hän oli mukana, hän menee serkkuni Boo Maununpojan kanssa naimisiin." — "Ja sinä, Ingmar, oletko sinä siihen tyytyväinen?" — "Minä olen siihen vallan tyytyväinen", Ingmar vastasi eheällä äänellä.
Ukko katsoi tutkivasti häneen ja pudisti päätään. Näissä asioissa hänellä näytti olevan monta tuntematonta puolta. "Miten sinun silmällesi on käynyt?" hän sanoi. — "Sen minä menetin Jerusalemissa", vastasi Ingmar huolettomasti. — "Oletko sinä siihenkin tyytyväinen?" ukko kysäsi. — "Tiedätkö sinä, Vahva-Ingmar, että Herra tahtoo ottaa jotakin korvausta siltä, jolle hän antaa niin suuren onnen." — "No, oletkos sinä sitten saanut jonkin suuren onnen?" — "Olen", Ingmar vastasi, "sainhan sovitetuksi sen, missä minä olin tehnyt väärin."
Kuoleva alkoi avuttomasti kääntelehtiä vuoteessaan. "Onko sinulla nyt tuskia?" Ingmar kysyi. — "Ei ole, olen vain niin rauhaton", sanoi ukko. — "Kertoisit nyt minulle, mistä syystä." — "Ethän sinä, Ingmar, vain valehtele minulle, jotta minä pääsisin täältä tyynesti lähtemään", sanoi ukko hyvin hellästi. Nyt Ingmar oli yllättynyt. Hän menetti tyyneytensä ja herahti nyyhkyttävään itkuun. "Kerro toki ennemmin asiat toden mukaan!" sanoi ukko. Silmänräpäyksessä Ingmar vaikeni ja rauhoittui. — "Täytyyhän itkeä, kun menettää niin hyvän ystävän kuin sinä olet minulle ollut."
Tämän jälkeen ukko kävi yhä levottomammaksi, ja kylmä hiki nousi hänen otsalleen. "Sinä, Ingmar, olet niin vasta tullut tähän maahan", hän viimein sanoi, "tokko lienet vielä kuullut mitään uutisia täältä meiltä?" — "Olen", sanoi Ingmar, "sen, mitä tarkoitat, sen minä jo kuulin Jerusalemissa." — "Minun olisi paremmin pitänyt valvoa sitä, mikä sinulle kuului", sanoi ukko. — "Kuulehan, Vahva-Ingmar, kun sanon: Olet väärässä, jos Barbroosta uskot jotakin pahaa." — "Väärässäkö olen?" ukko sanoi. — "Niin olet", sanoi Ingmar lujemmalla äänellä. "Olipa hyvä, että minä tulin kotiin, sillä nyt hän saa edes jonkun puolustajan itselleen."
Ukko aikoi vastata, mutta Barbroo, joka oli mennyt väentupaan laittamaan kahvipöytää vieraille, oli raollaan olevan oven kautta kuullut koko heidän puheensa. Hän tuli nyt kiireesti peräkamariin ja astui Ingmaria kohti ikään kuin jotakin hänelle sanoakseen. Mutta viime hetkessä hän näkyi muuttavan mieltään. Hän kumartui sen sijaan ukon yli ja kysyi, miten hänen laitansa oli.
"Kyllähän minä nyt voin paremmin, kun olen saanut puhua Ingmarin kanssa", sanoi ukko. — "Niin, hyvä hänen kanssaan onkin puhua", sanoi Barbroo hiljaa ja siirtyi sitten ikkunan luo asettuen sinne istumaan.