Ennen kuin he olivat juoneet kuppinsa pohjaan, tuli heille vieras.
Tulija oli Halvor Halvorinpoika, nuori talollinen, joka oli ruvennut kauppamieheksi kirkonkylään. Talonsa mukaan häntä yleensä sanottiin Timmin Halvoriksi. Hän oli pitkä, pulska mies, mutta alakuloisen näköinen. Stiina emäntä käski hänetkin kahville, ja hän istui pöytään ja alkoi jutella kuulumisia koulumestarin kanssa.
Emäntä istui sukkaa kutoen vaarnasohvassa ikkunan alla. Siitä paikaltaan hän näki keitä ulkona maantiellä liikkui. Yht'äkkiä nousi puna hänen kasvoilleen ja hän painautui lähemmä ruutua nähdäkseen tarkemmin. Mutta hän koetti heti peittää hämminkiänsä ja sanoi aivan tyynellä äänellä: "Näyttääpä tänään olevan isontalonväkeä liikkeellä." Kauppamies kuuli äänestä, että hän oli nähnyt jotakin oudompaa, ja nousi hänkin katsomaan. Siellä näkyi pitkä, vähän kumarassa käyvä nainen keskenkasvuisen pojan kanssa nousevan koulutörmää ylös.
"Jolleivät silmäni petä, on se Ingmarilan Katri", sanoi Stiina emäntä. "Katrihan tuo näkyy olevan", vakuutti kauppamies. Enempää hän ei sanonutkaan, vaan kääntyi ikkunasta poispäin silmäten ympäri huoneen, aivan kuin piilopaikkaa etsien. Mutta sitten hän heti tyyntyi ja istui äskeiselle paikalleen.
Tämä Halvor oli viime kesänä, Suur-Ingmarin vielä eläessä, kosiskellut Ingmarilan Katria. Sitä kosintaa oli kestänyt kauan ja monta mutkaa siinä oli ollut. Vanhukset eivät olleet päässeet oikein selville, oliko hän kyllin hyvä. Ei varallisuuden puolesta, sillä olihan Halvor rikas, mutta kun hänen isänsä oli ollut viinaan menevä. Voihan sattua, että se menisi perintönä. Lopulta kuitenkin oli päätetty antaa Katri hänelle.
Hääpäivä oli jo määrätty ja kuulutuksilla käyty, mutta ensimmäisenä kuulutussunnuntaina matkustivat Katri ja Halvor kaupunkiin vihkisormuksen ja virsikirjan ostoksille. He olivat matkalla kolme päivää, ja kotiin palattuaan Katri sanoi isälleen, ettei hän huoli Halvorista. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta moitteen syytä kuin että Halvor oli matkalla kerran juonut itsensä humalaan. Katri pelkäsi nyt, että hänestä tulisi isänsä kaltainen. Suur-Ingmar ei sanonut tahtovansa pakottaa häntä, ja niin Katrista ja Halvorista tuli ero.
Halvor pani sen kovin pahakseen. "Sinä teet minulle sellaisen häpeän", hän sanoi Katrille, "etten jaksa sitä kestää. Mitä minusta nyt sanotaankaan, kun sinä tuolla lailla minut hylkäät? Ei miehen kunniaa saa niin kevyesti käsitellä."
Mutta Katri ei taipunut, ja siitä lähtien oli Halvorin mieli ollut onneton ja synkkä. Hän ei voinut unohtaa Ingmareilta kärsimäänsä loukkausta.
Ja siellä nyt oli Katri tulossa, ja miten käy, kun hän ja Halvor täällä sattuvat yksiin?
Ainakin oli varmaa, ettei mitään sovintoa voinut syntyä. Katri oli syksystä alkaen ollut naimisissa Eljas Erkinpojan kanssa. Tämä oli muuttanut Ingmarilaan kotivävyksi ja oli isännöinyt siellä siitä saakka kun Suur-Ingmar keväällä oli kuollut. Suur-Ingmarilta oli jäänyt viisi tytärtä ja yksi poika, mutta pojasta ei vielä ollut isännäksi, hän kun oli alaikäinen.