Halvor veti nyt takkinsa alta esiin oman uuden kellonsa. Hän astui lattian poikki Ingmarin luo, joka uudestaan oli istuutunut pöydän ääreen. — "Kun minä nyt otin sinulta isäsi kellon, saat sinä sen sijaan minulta tämän", hän sanoi.
Samassa hän pani kellonsa pöydälle ja lähti ulos sanomatta kenellekään hyvästiä. Koko sen päivän hän kuljeskeli teitä ja kierteli polkuja ilman mitään määrää. Pari Vestgårdin talonpoikaa olisi tullut hänen puotiinsa ostoksille. He odottivat häntä puodin ulkopuolella seisten päivällisiltä iltaan asti, mutta Timmin Halvoria ei vain kuulunut.
* * * * *
Eljas Olli Erkinpoika oli kotoisin Eljaalasta, mutta naituaan Ingmarin Katrin hän oli muuttanut Ingmarilaan kotivävyksi. Hänellä oli ollut saita ja ilkeä isä. Poikaa oli pienenä kohdeltu kovasti, ei annettu edes ruokaakaan riittämään asti, ja samalla lailla isä sorti häntä vielä täysi-ikäisenäkin. Ukko oli lakkaamatta patistanut häntä työhön, häntä ei koskaan laskettu nuorten huveihin eikä hänen edes pyhänä annettu olla jouten. Naituaankaan hän ei päässyt omaksi isännäkseen, vaan sai muuttaa Ingmarilaan appiukon käskettäväksi. Ja siellä ei sen paremmin ollut tarjona muuta kuin työntekoa ja säästämistä. Mutta Ingmar Ingmarinpojan eläessä Eljas näytti olevan aivan tyytyväinen, tehdä myhki työtä eikä niskoitellut. Kyläläiset sanoivat, että saivatpa nyt Ingmarit mieleisensä vävyn, sillä Eljas Erkinpoika ei näyttänyt tietävän maailmassa muuta olevankaan kuin työtä.
Mutta heti kun Suur-Ingmarista aika jätti, alkoi vävy juoda ja huvitella. Hän kokosi pariinsa kaikki pitäjän joutilaat nuoret miehet, kutsui heidät kotiinsa Ingmarilaan tai renttuili heidän kanssaan tanssituvissa ja majataloissa. Hän heitti kerrassaan työnteon ja oli humalassa jok'ikinen päivä. Parissa kuukaudessa hänestä tuli oikea juoppolalli.
Kun Katri ensi kerran näki miehensä juovuksissa, säikähti hän pahanpäiväisesti. "Tämä on Jumalan rangaistus siitä, että minä tein väärin Halvorille", hän heti ajatteli.
Miehelleen hän ei sanonut monta varoituksen sanaa. Hän näki heti, että Eljas oli kuin sisästä lahoava puu, joka kohta ei enää kelpaisi hänelle varaksi eikä varjoksi.
Mutta Katrin sisaret eivät olleet yhtä viisaita kuin hän. Heitä hävetti tuo hurja elämä ja juopuneiden remu ja hoilotus, kun se kuului Ingmarilasta maantielle asti. He vuoroin pilkkasivat, vuoroin uhkailivat, ja vaikka vävy olikin luonnostaan hyvänsävyinen mies, kiukustui hän sentään toisinaan. Ja usein vallitsi talossa riita ja tora.
Katrin ainoana ajatuksena oli sitten saada sisarensa pois kotoa näkemästä sitä surkeutta, mihin hän itse oli sidottu. Samana kesänä hän jo toimitti heistä kaksi vanhinta naimisiin ja lähetti molemmat nuoremmat Amerikkaan, missä heillä oli toimeentulevia sukulaisia.
Kaikille näille sisarille maksettiin perintöosat, kaksikymmentätuhatta kruunua kullekin. Katri sai pitää talon siihen asti, kunnes Ingmar tulisi täysi-ikäiseksi, jolloin hänen oli lunastettava se itselleen ja Katrin ja Eljaksen muutettava muualle.