Oli niin rauhoittavaa nähdä ihmiset levollisina ja tietämättöminä siitä, mitä metsässä oli yöllä tapahtunut.
Viimein he ehtivät sinne, missä tie kulki pitkin jokiviertä ja taloja oli tiheämmässä, ja siitä oli enää lyhyt matka kirkolle. Oli oikein iloista nähdä koko kirkonkylä ihan ennallaan. Aamutuuli kituutteli myymälän kilpeä aivan samoin kuin ennenkin. Torvi postikonttorin seinässä oli vanhalla paikallaan, ja majatalon koira nukkui tapansa mukaan koppinsa ovella.
Pappilan puistossa oli pikku tuomi puhjennut kukkaan heidän poissa ollessaan, ja varmaankin eilen illalla myöhään oli sinne siirretty vihreät puutarhapenkit. Sen näkeminen teki mielelle oikein hyvää.
Mutta sittenkään ei kukaan rohjennut puhua ennen kuin kotiin päästyään.
Koulutalon portailla Gertrud sanoi Ingmarille:
"Ingmar, tämä oli minun viimeinen tanssini."
"Niin minunkin", Ingmar vastasi.
"Ja sinusta, Ingmar", sanoi Gertrud, "sinusta tulee pappi, eikö niin?
Tai jos et voi päästä papiksi, niin rupeat ainakin koulumestariksi.
Niin paljon pimeyden valtaa on vielä voitettavana."
Ingmar katseli Gertrudia silmästä silmään. "Kuule, Gertrud", hän kysyi, "mitä sinä noista äänistä kuulit?"
"Minä kuulin, että olin joutunut synnin pauloihin ja että paholaiset olivat tulleet minua tavoittamaan sen tähden, että minä niin kovasti pidin tanssista."