Muutamat luulivat tunteneensa naisen. He arvelivat häntä yhdeksi Vahvan-Ingmarin tyttäreksi, joka oli ollut Amerikassa ja siellä joutunut naimisiin, ja siinä tapauksessa tuo puhuja varmaan oli hänen miehensä. Mutta kukapa sitä niin tarkasti tuntee, joka on lähtenyt keskenkasvuisena tyttönä ja puku pitäjänkuosisena, mutta sitten palaa aikaihmisenä ja kaupunkilaispuvussa.
Katri ajatteli Dagsonista samaa kuin vieraskin, sen huomasi siitä, ettei hän sen koommin käynyt rukoushuoneella.
Kun sitten kesän loppupuolella muuan baptistisaarnaaja tuli pitäjään saarnaamaan ja kastamaan, kävi Katri häntä kuulemassa, ja kerran hän kuljetutti itsensä pelastusarmeijaankin, kun se alkoi kirkonkylässä pitää kokouksia.
Voimakas, hengellinen liike oli pitäjässä vallalla. Joka kokouksessa tapahtui herätyksiä ja kääntymisiä. Kaikki ihmiset tuntuivat saaneen kaipauksensa tyydytetyksi.
Mutta Katria ei kukaan näistä saarnamiehistä saanut vakuuttumaan siitä, että Jumala oli häntä syystä rangaissut.
* * * * *
Birger Laurinpoika oli seppä, ja hänellä oli paja maantien varrella. Paja oli pieni ja pimeä, seinässä oli vain työntöluukku ikkunana, ja ovi oli matala. Birger Laurinpoika teki karkeatekoisia puukkoja, korjaili lukkoja, kiinnitti vannerautoja kärrynpyöriin ja raudoitti rekiä. Toisinaan työnpuutteessa hän taoskeli nauloja.
Eräänä kesäiltana oli pajassa kiire. Birger Laurinpoika itse seisoi alasimen ääressä takomassa kantoja nauloihin. Hänen vanhin poikansa tasoitteli toisella alasimella rautapuikkoja nelikulmaisiksi ja katkoi ne. Eräs pojista lietsoi, toinen työnsi sysiä ahjoon, käänteli pihdeillä rautoja, jotka olivat ahjossa kuumenemassa, ja vei ne takojille. Neljäs, vasta seitsenvuotias poika poimi valmiit naulat lattialta, kastoi niitä vesialtaassa ja sitoi ne kimppuihin.
Heidän työskennellessään tuli pajalle vieras henkilö ja asettui ovelle seisomaan. Hän oli pitkä, tumma mies, ja hänen täytyi kumartua hyvin syvään nähdäkseen sisään.
Birger Laurinpoika keskeytti työnsä kysyäkseen mitä vieras halusi.