"Vanhemmat tuosta ihmettelemään, etteihän häntä siitä kotonaankaan estetä. — Ei se kuulunut käyvän muuten kuin yhdessä toisten samanuskoisten kanssa. — Muuttavatko he kaikki sitten Ingmarilaan? kysyi lautamies. — Eivät muut, hän vain yksin. Niiden toisten kotona kuului olevan totisia kristityitä.
"Lautamies on niitä, jotka eivät vähästä tiuskahtele, ja sekä hän että hänen vaimonsa koettivat alussa hyvällä saada Gunhildia järkiinsä. Mutta tytön itsepäisyydestä hän viimein kiivastui niin, että sulki Gunhildin lukon taakse tuvan peräkamariin ja uhkasi pitää siellä, kunnes äly palaisi päähän."
"Mutta Gertrudistahan sinun piti puhua", Ingmar tokaisi väliin. — "Jos maltat odottaa, niin vielä häneenkin ennätetään. Sanonpahan sitten, miten jupakka päättyi. Seuraavana päivänä istuivat Gertrud ja Stormin Stiina-muori keittiössään kehräämässä, kun lautamiehen emäntä astui sisään. He ihan pelästyivät hänet nähdessään. Lautamiehen aina niin iloinen emäntä oli nyt itkusta aivan näännyksissä. Mikä teidän on, mitä on tapahtunut, mistä olette niin suruissanne? Silloin lautamiehen emäntä vastasi: 'Eipä siinä juuri ilonkaan sijaa ole, kun kalleimpansa menettää'.
"Tekisi oikein mieleni lyödä heitä", ukko sanoi. — "Keitä niin?"
Ingmar kysyi. — "Hellgumia ja Anna-Liisaa", sanoi Vahva-Ingmar, "he
olivat yöllä käyneet lautamiehen talossa ja ryöstäneet Gunhildin."
Ingmar huudahti hämmästyksestä. "Ihan totisesti, rosvon kanssa
Anna-Liisa on joutunut naimisiin", ukko sanoi.
"Yösydännä he tulivat koputtamaan Gunhildin ikkunaan ja kysyivät, miks'ei hän ollut muuttanutkaan Ingmarilaan. Tyttö kertoi, että vanhemmat olivat panneet hänet telkien taakse. — Siihen on perkele heidät riivannut, sanoi Hellgum silloin.
"Ja yövuoteilleen vanhemmat kuulivat tämän kaiken." — "Kuulivatko?" — "Kuulivat niinkin; he makasivat viereisessä huoneessa, ja ovi oli raollaan, niin että he kuulivat Hellgumin joka sanan." — "Mutta olisivat sitten antaneet viekoittelijalle kyytiä." — "Eivät tahtoneet, he näes antoivat tyttärelleen valintavallan; kuinka he saattoivat aavistaa, että hän jättäisi kotinsa, jossa häntä aina oli kohdeltu kuin silmäterää. He antoivat toisen puhua ja odottivat vain tyttärensä vastaavan, ettei hän ikipäivinä jätä iäkkäitä vanhempiaan." — "Mutta lähtikö hän sitten?" — "Lähti, sillä Hellgum ei muuten hellittänyt. Ja kuullessaan, ettei tytär itse osannut vastustaa häntä, lautamiehen vanhukset päästivät hänet menemään. Joillakuilla näes on sellainen luonto.
"Mutta aamulla äiti katui ja pyysi miestänsä noutamaan Gunhildin takaisin Ingmarilasta. — 'En lähde', lautamies sanoi, 'en hae enkä silmieni eteen halua, jollei omin päinsä kotiin palaa.'
"Silloin lautamiehen emäntä kiirehti koululle ja pyysi Gertrudia lähtemään Gunhildin puheille." — "Menikös Gertrud?" — "Meni, mutta Gunhild ei ottanut hänen puheitaan kuuleviin korviinsa."
"Ei Gunhildia ole minun aikanani meillä näkynyt", sanoi Ingmar miettien. — "Ei olekaan, sillä hän muutti sitten taas takaisin vanhempiensa luokse.
"Gertrud sattui nimittäin Gunhildin luota tullessaan tapaamaan Hellgumin. Tuossa se on koko pahennuksen aikaansaaja, hän ajatteli. Hän meni suoraa päätä Hellgumin luokse ja alkoi torua. Ei hän olisi arkaillut, vaikka olisi pitänyt käsiksi käydä." — "Sillä Gertrudilla se on puhelahja!" sanoi Ingmar ihaillen.