"Lapset odottivat vain, että hän olisi karannut pystyyn ja siepannut aseen käteensä. Ne lauloivat ja rukoilivat, mutta olivat valmiina pakoon heti, kun hän vain liikahtaisi.
"Silloin jotkut heistä huomasivat nykäyksiä Fältin kasvoissa. Nyt on parempi väistää kuin odottaa, ne ajattelivat ja nousivat paetakseen. Mutta ukko räpytti silmäänsä, ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Silloin lapset huusivat hallelujaa, ja niinkuin sanottu, nyt Fält on ihan kuin höperönä. Hän ei tee muuta kuin juoksee kokouksissa ja paastoaa ja rukoilee ja kuuntelee Jumalan ääntä."
"No, ei tuo minusta ollut mikään onnettomuus", Ingmar sanoi. "Fält olisi muuten pian juonut itsensä kuoliaaksi." — "Mitä se sinusta olisi, sinullahan on ystäviä menettääkin. Olisi tainnut sekin olla mieleesi, jos lapset olisivat saaneet koulumestarinkin käännytetyksi." — "No, mutta kaikkea sitä kuuleekin; ovatko ne lapsipahaiset uskaltaneet koulumestarinkin kimppuun?" huudahti Ingmar aivan kummissaan. Nyt hänen silmänsä alkoivat aueta näkemään, mitä Vahva-Ingmar oli sanonut, että koko pitäjä oli ylösalaisin. — "Mitä ne eivät uskaltaisi; eräänä iltana niitä tuli kouluhuoneeseen parikymmentä kappaletta, koulumestarin korjatessa kirjoitusvihkoja, ja alkoivat saarnata hänelle." — "Mitä Storm silloin teki?" kysyi Ingmar, ja häntä nauratti vasten tahtoaankin. — "Hän typertyi ensi aluksi niin, ettei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Mutta Hellgum sattui silloin parast'aikaa olemaan keittiössä puhelemassa Gertrudin kanssa." — "Oliko Hellgum Gertrudin luona?" — "Oli, he ovatkin olleet hyviä ystäviä siitä asti kun Hellgum myöntyi Gertrudin tahtoon silloin Gunhildista väiteltäessä.
"Kuullessaan meteliä kouluhuoneesta Gertrud sanoi Hellgumille: 'Tulette juuri parhaiksi, Hellgum, kuulemaan jotakin uutta. Tästä lähtien taitaakin tulla lasten vuoro olla koulumestarin opettajina.' Hellgum naurahti sen kuullessaan, sillä hän arvasi asian. Hän ajoi heti lapset ulos, ja niin se vallattomuus loppui."
Ingmar huomasi Vahvan-Ingmarin tätä kertoessaan katsovan häneen vaanivin silmin. Hänen katseensa oli samanlainen kuin metsästäjän, joka karhun kaadettuaan tarkastelee sitä pyssy vireessä, valmiina antamaan vielä lisälaukauksen.
"Mitä sinä oikein odottanet minulta?" kysyi Ingmar. — "Mitä sinulta sitten odottaisin, ethän vielä ole aikamieskään. Eikä sinulla mitään muuta olekaan kuin kaksi tyhjää kättä." — "Näyttää ihan siltä kuin yllyttäisit minua tappamaan Hellgumin!" — "Kirkonkylässä arveltiin, ettei muuta tarvittaisi kuin että saisit Hellgumin lähtemään tiehensä." — "Ainahan niistä uusista opeista riitaa ja eripuraisuutta syntyy", Ingmar sanoi. — Mutta Vahva-Ingmar ei hellittänyt. "Sillä tavoin voisit ainakin näyttää ihmisille, että sinussakin on miestä", hän sanoi.
Ingmar kääntyi toisaalle päin ja pani sahan käyntiin. Hän ei olisi välittänyt mistään muusta kuin siitä, miten Gertrudin laita nyt oli ja oliko hänestäkin tullut hellgumilainen, mutta hän puri luontonsa kovaksi eikä kysynyt.
Kahdeksan aikaan Ingmar lähti taloon aamiaiselle. Nyt niinkuin ennenkin oli pöydässä talon parasta, ja Halvor sekä Katri olivat kovin ystävällisiä. Heti heidät nähdessään Ingmarista tuntui, että Vahva-Ingmar oli pannut puolet omiaan. Hänen sydämensä suli uudelleen, eikä hän enää uskonut sanaakaan ukon rupatuksista.
Mutta se Gertrudin asia palasi sitten hänen mieleensä ja teki hänet niin rauhattomaksi, ettei ruoka maistunut. "Oletko sinä, Katri, nyt hiljan käynyt koululla?" hän yht'äkkiä kysyi. — "En ole", vastasi Katri reippaasti, "minä pysyttelen erilläni jumalattomista ihmisistä."
Ingmar ei virkkanut mitään pitkään aikaan, sillä siinä vastauksessa oli miettimistä. Pitikö hänen puhua vai pysyä vaiti? Jos hän puhui, syttyisi riita kotiväen kanssa, mutta hän ei tahtonut sitäkään, että näyttäisi vääryyttä suosivan. — "En minä koulumestarin luona mitään jumalattomuutta huomannut", hän sanoi, "vaikka asuin siellä neljä vuotta."