Viskattuaan heidät kaikki pois tuvasta Ingmar asettui ovelle seisomaan.
"Eikös tee mielenne koettamaan uudestaan?" hän sanoi naurussa suin. Hän ei paljoa välittänyt, vaikka olisivatkin käyneet hänen kimppuunsa. Olisi ollut hauskaa kerran ponnistaa voimainsa takaa.
Veljekset näyttivätkin halukkailta alkamaan tappelun uudestaan. Silloin yksi heistä huusi, että heidän piti paeta. Hän näki polulla lepikön takana jonkun tulevan.
Mutta heitä raivostutti se, että Hellgum pääsi heidän käsistään, ja juuri pois kääntyessään muuan heistä juoksi takaisin, kavahti Ingmaria kohti ja iski häntä puukolla niskaan. — "Siitä saat; mitä sekaannut meidän asioihimme", hän kiljaisi. Ingmar valahti pitkäkseen lattialle, ja talonpoika juoksi nauraa hohottaen tiehensä.
Parin minuutin päästä Katri saapui mökille. Hän tapasi Ingmarin istumassa kynnyksellä, painellen niskassaan olevaa haavaa. Sisällä tuvassa hän näki Hellgumin, joka jo oli seisoallaan seinän varassa. Hänellä oli vielä kirves kädessä. Kasvot olivat yltäänsä verissä.
Katri ei ollut nähnyt pakolaisia. Hän luuli Ingmarin hyökänneen
Hellgumin kimppuun ja haavoittaneen häntä.
Katri säikähti niin että horjahteli. Ei, mahdotonta se on, hän ajatteli, kuinka meidän suvussamme voisi olla murhamiehiä! Samassa hän muisti äitinsä. Sepä se on, hän tulee äitiinsä, hän itsekseen mietti.
Katri kiiruhti Ingmarin ohi Hellgumin luokse. "Ei, ei, auta ensin Ingmaria", Hellgum huusi. — "Eihän toki murhaajaa ennen kuin hänen uhriaan", Katri sanoi. — "Ingmaria ensin, Ingmaria ensin", huusi Hellgum. Hän oli niin kiihkoissaan, että heristi kirvestään Katria vastaan. "Ingmarhan murhaajat löi ja minun henkeni pelasti."
Kun Katri viimein sai asiasta oikean selon ja kääntyi katsomaan Ingmaria, oli tämä jo noussut ja mennyt ulos. Katri näki hänen käydä hoipertelevan pihan poikki tielle päin.
Silloin Katri lähti rientämään hänen jälkeensä. "Ingmar, Ingmar!" hän huusi.