Taas kului vähän aikaa ääneti. Poika odotti yhä, kuuluisiko hätähuutoja.
Silloin huuto kuului uudelleen, nyt hyvin kaukaa. "Rukoilkaa! Olette hukassa!"
Samassa muuan vanha merimies riensi kapteenin luo.
"Keskilaivassa on suuri vuoto, me alamme vajota", hän sanoi hiljaa ja juhlallisesti.
* * * * *
Melkein samalla hetkellä kun höyrylaivassa saatiin selville vaaran suuruus, ilmestyi pieni naisihminen kannelle.
Hän oli noussut ensiluokan hyteistä portaita myöten reippaasti ja varmoin askelin, huolellisesti pukeutuneena, hatunnauhakin leuan alla sievästi solmussa.
Hän oli pieni eukonkäppyrä, jolla oli harmaa pörrötukka, pyöreät huuhkajansilmät ja punatäpläinen iho.
Niinä muutamina päivinä, joina matkalla oli oltu, hän oli ehtinyt tutustua kaikkiin laivassa olijoihin; kaikki tiesivät, että hänen nimensä oli Miss Hoggs, ja jok'ikiselle, sekä merimiehille että matkustajille, hän oli selittänyt, ettei hän pelkää koskaan. Ei sanonut ymmärtävänsä mitä syytä hänen olisi pelätä. Kerranhan hänen kumminkin on kuoltava. Mitä sillä on väliä, tapahtuiko se ennemmin vai myöhemmin.
Nytkään hän ei pelännyt, oli vain kiiruhtanut kannelle, ettei jäisi näkemättä mitä hirveätä tai muuten katsomisen arvoista siellä tapahtui.