Sitten enkeli kohosi yhdellä ainoalla siipienräpäytyksellä ylös paratiisiin.
Mutta Pyhä Pietari makasi pitkän aikaa liikkumattomana nyyhkyttäen maassa ja Vapahtaja seisoi hiljaa hänen rinnallansa.
"Pyhä Pietari", sanoi Vapahtaja vihdoin, "en koskaan luullut sinun enää itkevän tultuasi paratiisiin."
Silloin Jumalan vanha palvelija kohotti päänsä ja sanoi:
"Mikä paratiisi tämä on, kun kuulen tänne rakkaitteni valitushuudot ja näen täältä lähimmäisteni kärsimykset!"
Mutta Vapahtajan kasvoja synkisti mitä syvin suru. "Mikäpä olisi minulle mieluisampaa kuin valmistaa teille kaikille valoisa ja onnellinen paratiisi?" sanoi hän. "Etkö ymmärrä, että sen vuoksi läksin alas ihmisten pariin ja opetin heitä rakastamaan lähimmäisiään niinkuin itseänsä? Sillä niin kauan kuin he eivät sitä tee, ei ole sitä turvapaikkaa taivaassa eikä maassa, missä ei tuska ja murhe heitä saavuttaisi."
LIEKKI
I.
Monta monituista vuotta sitten, kun Firenzen kaupunki aivan vast'ikään oli muodostunut tasavallaksi, eli siellä mies nimeltä Raniero di Ranieri. Hän oli asesepän poika ja oli oppinut isänsä ammatin, vaikkei hän sitä mielellään harjoittanut.
Tämä Raniero oli kaikkein vahvimpia miehiä. Sanottiin hänen kantavan raskasta rautavarustusta yhtä helposti kuin joku muu silkkipaitaa. Hän oli vielä nuori mies, mutta hän oli jo monella tavalla osoittanut väkevyyttänsä. Kerran hän oli ollut talossa, jossa viljaa kannettiin ylisille, ja Ranieron siellä ollessa murtui yksi parvihirsistä ja koko katto oli syöksyä alas. Kaikki muut paitsi Raniero olivat kiiruhtaneet pois. Hän oli kohottanut kätensä ylös ja tukenut kattoa, kunnes väki ehti tuoda hirsiä ja seipäitä paikalle sen pönkitsemistä varten.