Ja minä muistan, että sadut ja laulut vietiin pois talosta pitkässä mustassa arkussa ja etteivät ne koskaan palanneet takaisin.
Muistan, että jotakin oli kadonnut elämästä. Tuntui siltä kuin ovi olisi suljettu kokonaiseen kauniiseen, lumottuun maailmaan, jossa me ennen saimme vapaasti kulkea edestakaisin. Eikä kukaan enää kyennyt sitä ovea avaamaan.
Ja minä muistan, että me lapset vähitellen opimme leikittelemään nukeilla ja leikkikaluilla ja elämään niinkuin muut lapset, ja silloin saattoi tuntua siltä, ettemme enää kaivanneet isoäitiämme tai muistaneet häntä.
Mutta vielä tänäkin päivänä, neljänkymmenen vuoden kuluttua, kun istun ja kokoilen niitä legendoja Kristuksesta, joita olen kuullut kaukana itäisellä maalla, muistuu mieleeni pieni tarina Jeesuksen syntymästä, jota isoäitini usein minulle kertoi. Ja minussa herää halu kertoa se uudestaan ja liittää se kokoelmaani.
Eräänä joulupäivänä olivat kaikki muut lähteneet kirkkoon, paitsi isoäiti ja minä. Luulen, että me olimme yksin koko talossa. Emme päässeet mukaan sen vuoksi, että toinen oli liian nuori ja toinen liian vanha. Ja olimme pahoillamme kumpikin, ettemme päässeet joulukirkkoon joulukynttilöitä katselemaan.
Mutta istuessamme yksinämme alkoi isoäiti kertoa.
"Oli kerran mies", hän sanoi, "joka lähti keskellä pimeää yötä tulta lainaamaan. Hän kulki tuvasta tupaan ja kolkutti. 'Hyvät ihmiset, auttakaa minua!' sanoi hän. 'Minun vaimoni on äsken synnyttänyt lapsen ja minun täytyy tehdä tulta, jotta hänellä ja lapsella olisi lämmin.'"
Mutta oli sydänyö, niin että kaikki ihmiset nukkuivat. Ei kukaan vastannut hänelle.
Mies kulki ja kulki. Vihdoin hän näki tulenvalon loistavan kaukaa. Hän kulki silloin siihen suuntaan ja näki, että tuli paloi ulkona kedolla. Valkoinen lammaslauma lepäsi tulen ympärillä, ja vanha paimen istui vartioimassa laumaa.
Kun mies, joka tahtoi lainata tulta, saapui lampaitten luo, hän näki, että kolme suurta koiraa lepäsi paimenen jaloissa. Hänen tullessaan lähelle ne heräsivät kaikki kolme ja aukaisivat laajat kitansa ikään kuin haukkuakseen, mutta ei ääntäkään kuulunut. Mies näki, että niiden selkäkarvat kohosivat pystyyn, hän näki, että niiden terävät hampaat Loistivat kiiltävän valkoisina tulenvalossa ja että ne syöksyivät häntä vastaan. Hän tunsi, että yksi niistä tarttui hampain hänen jalkaansa, toinen hänen käteensä ja kolmas tarrasi hänen kurkkuunsa. Mutta leuat ja hampaat, joilla koirien olisi pitänyt purra, eivät totelleet, eikä miehelle tullut vähintäkään vahinkoa.