Mutta ihmeellistä kyllä, mitä välinpitämättömämmäksi poika osoittautui, sitä tyytyväisempiä ja onnellisempia olivat hänen vanhempansa. He nyökkäsivät toisilleen pojan pään ylitse ja olivat tuiki iloisia.
Vihdoin pienokainen näytti niin väsyneeltä ja ikävystyneeltä, että äidin oli häntä sääli. "Me olemme nyt kulkeneet liian kauaksi", sanoi hän. "Tulepas hetkeksi lepäämään!"
Hän kävi istumaan pilarin viereen ja kehoitti poikaa paneutumaan maata ja laskemaan päänsä hänen polvelleen. Ja poika totteli ja nukkui heti.
Tuskin hän oli nukahtanut, kun vaimo sanoi miehelle: "En ole mitään pelännyt niinkuin tätä hetkeä, jolloin hän pääsisi tänne Jerusalemin temppeliin. Minä luulin, että kun hän saisi nähdä tämän Jumalan huoneen, niin hän tahtoisi jäädä tänne ainiaaksi."
"Minäkin olen pelännyt tätä matkaa", sanoi mies. "Siihen aikaan kun hän syntyi, ilmestyi useita tunnustähtiä, jotka ennustivat hänestä suurta hallitsijaa. Mutta mitäpä kuninkaanarvo tuottaisi hänelle muuta kuin huolta ja vaaraa? Olen aina sanonut, että sekä hänelle että meille olisi parasta, jollei hänestä koskaan tulisi muuta kuin nikkari Nasaretissa."
"Aina siitä saakka kun hän oli viiden vuoden vanha", sanoi äiti miettivänä, "ei enää ole tapahtunut ihmeitä hänen ympärillään. Eikä hän itsekään enää muista, mitä hänen lapsuutensa ensi aikoina tapahtui. Hän on nyt aivan kuin muutkin lapset. Tapahtukoon Jumalan tahto ennen kaikkea muuta, mutta minä olen melkein ruvennut toivomaan, että Herra armossaan valitsee jonkun muun noihin suuriin kohtaloihin ja antaa minun pitää poikani luonani."
"Minä puolestani", sanoi mies, "olen aivan varma siitä, että jollei hän saa tietää mitään niistä merkeistä ja ihmeistä, jotka tapahtuivat hänen ensi vuosinaan, kaikki kyllä käy hyvin."
"En koskaan puhu hänelle mitään näistä ihmeistä", sanoi vaimo. "Mutta pelkään alituisesti, että tahtomattani on tapahtuva jotakin, joka saattaa hänet ymmärtämään, kuka hän on. Ennen kaikkea pelkäsin tuoda häntä tähän temppeliin."
"Ole iloinen, että vaara nyt on voitettu", sanoi mies. "Hän on taas pian kotona Nasaretissa."
"Pelkäsin viisaita miehiä temppelissä", sanoi vaimo. "Pelkäsin tietäjiä, jotka istuvat täällä matoillansa. Minä luulin, että kun hän tulisi heidän silmiensä eteen, niin he nousisivat ylös kumartamaan lapselle ja tervehtisivät häntä Juudan maan kuninkaana. Ihmeellistä, etteivät he huomaa hänen ihanuuttaan. He eivät koskaan ennen ole nähneet sellaista lasta."