Hän pyysi heti, että he menisivät tiedustelemaan, mistä häntä syytettiin, ja eräs orjattarista poistui. Palatessaan takaisin hän sanoi: "He syyttävät häntä siitä, että hän on tahtonut ruveta tämän maan kuninkaaksi, ja he pyytävät, että maaherra antaisi ristiinnaulita hänet."
Mutta kun maaherran vaimo kuuli tämän, hän kauhistui ja sanoi: "Minun täytyy puhua mieheni kanssa, muuten täällä tänä päivänä tapahtuu kauhea onnettomuus."
Kun orjattaret uudestaan sanoivat hänelle, että se oli mahdotonta, hän rupesi vapisemaan ja itkemään. Eräs heistä heltyi ja sanoi: "Jos tahdot lähettää kirjeellisen sanan maaherralle, niin minä koetan saattaa sen hänelle."
Hän otti silloin heti piirtimen ja kirjoitti muutamia sanoja vahataululle, ja se annettiin Pilatukselle.
Mutta miestään hän ei tavannut kahden kesken koko päivänä, sillä kun Pilatus oli lähettänyt pois juutalaiset ja tuomittu oli viety teloituspaikalle, oli aterianaika käsissä ja hän oli kutsunut luokseen aterioimaan muutamia roomalaisia, jotka tähän aikaan oleskelivat Jerusalemissa, sotajoukkojen päällikön ja nuoren kaunopuheisuuden opettajan sekä muutamia muita.
Tämä ateria ei ollut erittäin iloinen, sillä maaherran vaimo oli kaiken aikaa ääneti ja apealla mielellä ottamatta osaa keskusteluun.
Kun pöytävieraat kysyivät, oliko hän sairas tai murheellinen, kertoi maaherra nauraen siitä sanomasta, jonka hänen vaimonsa oli lähettänyt hänelle. Ja hän teki pilkkaa vaimostaan siksi, että tämä oli luullut roomalaisen maaherran antavan naisen unien johtaa tuomioitansa.
Vaimo vastasi hiljaa ja surullisena: "Totta tosiaan, tämä ei ollut uni, vaan varoitus, jonka jumalat olivat lähettäneet. Sinun olisi pitänyt antaa miehen elää ainakin tämä päivä."
He näkivät, että hänen surunsa oli vakava. Hän ei tahtonut lohduttautua, vaikka pöytävieraat yrittivätkin hauskalla keskustelulla saada hänet unohtamaan turhat mielikuvitelmansa.
Mutta hetken kuluttua nosti yksi vieraista päänsä ja sanoi: "Mitä tämä merkitsee? Olemmeko istuneet niin kauan pöydässä, että päivä jo pimenee?"