Joka kerta nuo samat ajatukset tulivat mieleen, kun hän ajoi nälissään ja viluisena kirkosta kotiin. Kunpa vain jollakin tavalla olisi voinut asettaa siten, että kirkkomatka olisi lyhentynyt!
Mutta vaikkei kysymyksessä olisi ollut muuta kuin saada pitäjäläiset myömään vanha pappila ja hankkimaan uusi, joka olisi ollut lähempänä kirkkoa, niin olisi se jo ollut aika vaikea juttu. Mutta asia oli vielä sitäkin monimutkaisempi.
Hyvänen aika, kuinka ikävää, että Svartsjö ensinnäkin oli vain suuren Bron pitäjän kappeli! Ikivanhoista ajoista saakka oli Bron pitäjän rovasti ollut Svartsjön kirkkoherrana ja puolet papin palkasta oli mennyt hänelle, eikä tuollaista vanhaa tapaa voitu saada muutetuksi. Olisihan oikeastaan hänen miehensä, joka kuitenkin suoritti koko työn, pitänyt saada myös koko palkka. Mutta hän oli vain apulaispappi ja sai tyytyä apulaispapin palkkaan. Ja seurakunta oli niin pieni ja köyhä, että jos papin olisi pitänyt elää vain siitä, minkä hän seurakunnalta sai, niin olisi hän ollut varsin kurja raukka.
Jos Svartsjön papilla oli parempi toimeentulo kuin muilla apulaispapeilla, niin johtui se siitä, että hänellä oli paitsi pappilaansa oma talo, josta hän sai elatuksensa. Jollei hänellä sitä olisi ollut, niin olisi hän joutunut aivan hukkaan.
Olihan pappilanrouva erittäin hyvillään siitä, että hänen miehensä omisti Lövdalan. Hänellähän kaikkein vähimmin oli syytä sitä valittaa. Se oli hyvä talo, jossa oli hyvät rakennukset ja hyvä maa. Ei sillä muuta vikaa ollut, kuin että se oli liian kaukana kirkolta.
Niin, oli sillä vielä toinenkin vika. Kaikki, jotka asuivat siellä, olivat mielestään muita paremmat. Pappilanrouvan täytyi väkisenkin nauraa, sillä olihan hän nähnyt oikeita suuria paikkoja. Mutta tässä pitäjässä arveltiin, että vain se, joka sai asua Lövdalassa, oli oikein hieno. Eipä edes kreivin joukolla Borgin kartanossa ollut samaa mainetta kuin pappilan väellä.
Hän ei puolestaan koskaan ollut ymmärtänyt mistä tuo johtui. Sata vuotta sitten ei koko Lövdala ollut muuta kuin talonpoikaistalo. Ehkäpä se oli ollut rikas ja suuri, sillä olihan vanha järvenpohja aivan erinomainen laidunmaa. Mutta talonpoikaistalo eikä mitään muuta se sittenkin oli ollut, eikä se vielä nytkään ollut juuri sen enempää. Mutta eihän kukaan täällä Värmlannissa tiennytkään, millainen oikea herraskartano oli.
Mikä kumma tuo oli, että rikkaan talollisen poika oli saanut opiskella, ja että hän oli suorittanut papin tutkinnon ja päässyt Svartsjön apulaispapiksi. Vaikka hän olikin joutunut papintyttären kanssa naimisiin, niin eihän siitäkään voinut niin suuresti kerskailla. Sen pitemmälle kuin apulaispapiksi ei hän sittenkään päässyt, vaan oli saanut pysyä Svartsjössä koko ikänsä. Hänestä sanottiin, että hän oli ollut erittäin kykenevä mies, mutta sitä oli vaikea uskoa. Sillä olisihan hän siinä tapauksessa voinut päästä jonkun suuremmankin seurakunnan papiksi.
Tosin hän oli tullut varsin hyvin toimeen, sillä hän oli perinyt Lövdalan vanhemmiltaan ja asunut siellä. Hänen ei tarvinnut kumarrella talonpoikia saadakseen veroa tai lahjoja. Hän istui omassa talossaan ja tuli omineen toimeen ja oli yhtä hyvä kuin kuka muu hyvänsä heistä. Ja varmaankin se oli ollut heille mieleen, sekä kansalle että hänelle itselleenkin.
Tämän ensimäisen Lövdalan papin aikana ei pappilaan kuulunut mitään puustellia, mutta nyt sillä oli pieni tila, joka sijaitsi aivan Lövdalan vieressä.