"Eräänä päivänä, kun Ulvoosan rouva istui salissaan ja kehräsi, niinkuin ennen vanhaan oli tapana, tuli köyhä talonpoika huoneeseen ja istuutui penkille ovensuuhun.
"'Minä mietin, mitä te istutte ja ajattelette, rakas rouva', sanoi talonpoika hetken kuluttua.
"'Minä istun ja ajattelen pyhiä ja korkeita asioita', vastasi hän. — 'Sitten kai ei sovi, että minä kysyn teiltä, mikä minun sydäntäni painaa', sanoi talonpoika.
"'Sinun sydäntäsi ei mahtane painaa muu kuin se, että saisit paljon ohria pellostasi. Mutta minä saan keisarilta kysymyksiä, miten hänen kruununsa käy, ja paavilta, miten hänen avaimiensa käy.'
"'Niin, semmoisiin ei mahtane olla helppoa vastata', sanoi talonpoika. 'Olenpa kuullut, ettei kukaan kuulu lähtevän täältä tyytyväisenä saamiinsa vastauksiin.'
"Sanottuaan tämän talonpoika näki, että Ulvoosan rouva puri huultaan ja kohentautui ylemmäksi rahillaan. 'Vai niin, vai sellaista sinä olet minusta kuullut', hän sanoi. 'Voit koetella minua kysymällä jotakin, minkä tahdot tietää, niin saat nähdä, enkö voi vastata niin, että olet tyytyväinen.'
"Tämän jälkeen talonpoika ei enää vitkastellut esittää asiaansa. Hän sanoi tulleensa kysymään, miten Itä-Göötanmaalle olisi käyvä tulevaisuudessa. Hänestä ei mikään muu ollut niin rakas, ja hän sanoi, että hän oli oleva onnellinen viimeiseen hetkeensä asti, jos vain saisi hyvän vastauksen kysymykseensä.
"'Jos et tahdo tietää muuta', sanoi viisas rouva, 'niin olet tuleva tyytyväiseksi. Sillä minä voin varmasti sanoa sinulle, että Itä-Göötanmaan on käyvä niin, että se aina on oleva edellä muita maakuntia.'
"'Niin, se oli hyvä vastaus, rakas rouva', sanoi talonpoika, 'ja nyt minä olisin aivan tyytyväinen, jos vain voisin ymmärtää, miten se on mahdollista.'
"'Miksei se olisi mahdollista?' sanoi Ulvoosan rouva. 'Etkö tiedä, että Itä-Göötanmaa on nyt jo kuulu kautta maailman? Vai luuletko, että Ruotsissa on mitään muuta maakuntaa, joka voi kehua omistavansa kaksi sellaista luostaria kuin Alvastra ja Vreta, ja niin komeata tuomiokirkkoa kuin Linköpingin?'