"Nyt toiset maakunnat ymmärsivät, kuinka kaikki oli käynyt, ja vaikka heitä vähän harmitti, täytyi heidän myöntää, että Uplanti oli taitavasti järjestänyt asiansa. 'Olet saanut paljon aikaan pienillä keinoilla', sanoivat maakunnat. 'Sinä olet meistä sekä viisain että kyvykkäin.'
"'Paljon kiitoksia sanoistanne!' sanoi Uplanti. 'Koska noin sanotte, niin minä siis saan kuninkaan ja pääkaupungin luokseni.'
"Taas harmitti toisia maakuntia hiukan, mutta päätöksessä oli pysyttävä.
"Ja Uplanti sai kuninkaan ja pääkaupungin ja siitä tuli maakuntien ensimmäinen; ja se oli oikein ja kohtuullista, sillä äly ja kyky se tekee kerjäläisistä ruhtinaita vielä tänäkin päivänä."
XXXV
UPSALASSA
Ylioppilas
Torstaina toukokuun 5. p:nä.
Siihen aikaan, kun Niilo Holgerinpoika matkasi maita mantereita villihanhien seurassa, oli Upsalassa nuori, reipas ylioppilas. Hän asui pienessä ullakkokamarissa ja oli niin säästäväinen, että ihmiset sanoivat hänen elävän tyhjästä. Hän harjoitti opintojaan suurella innolla ja valmistui pikemmin kuin kukaan muu. Mutta hän ei kuitenkaan ollut mikään kirjatoukka, vaan osasi pitää hauskaa toveriensa seurassa. Hän oli juuri semmoinen kuin ylioppilaan tulee olla. Hänessä ei ollut mitään muuta vikaa kuin ehkä se, että hän oli hiukan hemmoteltu, menestynyt kun oli. Mutta semmoistahan voi sattua parhaimmallekin. Onnea ei ole niinkään helppo kantaa, ei varsinkaan nuoruudessa.
Eräänä aamuna herättyään hän loikoi vuoteessaan ja ajatteli, kuinka hyvin hänen oli käynyt. "Kaikki ihmiset suosivat minua, sekä toverit että opettajat", hän sanoi itsekseen. "Ja kuinka mainiosti ovatkaan opintoni sujuneet! Tänään minä menen viimeiseen tutkintoon, ja sitten olen pian valmis. Ja kun vain valmistun aikanani, saan heti paikan ja hyvän palkan. On ihmeellistä, miten hyvä onni minulla on. Mutta minähän hoidankin asiani niin hyvin, että minun täytyy väkisinkin onnistua."