"Kun välkkyilevä vesi loiskahteli rantoja vastaan, näytti kalastajasta siltä kuin rannatkin olisivat alkaneet muuttua. Ne alkoivat kukkia ja tuoksua. Niiden yli levisi lempeä loiste, niin että niihin tuli suloutta, jota niissä ei ollut ennen ollut.
"Ja hän ymmärsi, mistä kaikki tämä johtui. Sillä merenneitojen laita on niin, että ne katsojasta näyttävät kauniimmilta kuin kaikki muut, ja kun merenneidon veri sekoittui veteen ja vesi huuhtoi rantoja, meni hänen kauneutensa rantoihin, ja ne saivat sen häneltä perinnöksensä, ja kaikkien, jotka niitä katselevat, täytyy niitä rakastaa ja ikävöidä niiden luo."
Kun tuo komea vanha herra oli ehtinyt näin pitkälle, kääntyi hän Klementin puoleen ja katseli häntä, ja Klement nyökäytti totisena hänelle päätään, mutta ei puhunut mitään, ettei kertomus keskeytyisi.
"Nyt on sinun otettava huomioon, Klement", jatkoi vanha herra, ja yht'äkkiä hänen silmissään välähti veitikka, "että siitä ajasta alkaen näille saarille rupesi muuttamaan ihmisiä. Ensin tuli kalastajia ja talonpoikia, mutta eräänä päivänä tulivat kuningas ja hänen jaarlinsa virtaa pitkin purjehtien. He alkoivat heti puhua näistä kolmesta saaresta ja he huomasivat, että jokaisen laivan, joka pyrki Määlariin, täytyi kulkea näiden saarien ohitse. Ja jaarli arveli, että tähän pitäisi panna väylän suulle lukko, jota voi avata ja sulkea tarpeen mukaan: päästää sisään kauppalaivat ja tukkia tie merirosvoilta."
"Ja siitä tuli tosi, näetkös", sanoi vanha herra ja nousi ja alkoi uudelleen piirrellä kepillään hiekkaan. "Suurimmalle saarelle, tässä, näetkös, rakensi jaarli linnan ja siihen päätornin, jota kutsuttiin Kärnaniksi. Ja saaren ympärille hän rakensi muureja, tällä tavalla, ja tähän, etelän puolelle, hän teki muuriin portin ja pani sen päälle lujan tornin. Hän rakensi siltoja toisiin saariin ja varusti nekin korkeilla muureilla. Ja veteen kaiken sen ympärille hän iski paaluja ja teki paaluihin puomeja, joita voitiin avata ja sulkea, niin ettei yksikään laiva voinut päästä ohi ilman hänen suostumustaan.
"Niinpä nyt näet, Klement, että ne kolme saarta, joita ei kukaan siihen saakka ollut huomannut, yht'äkkiä ovat muuttuneet lujiksi linnoituksiksi. Mutta ei sillä hyvä. Nämä rannat ja salmet vetävät ihmisiä puoleensa, ja kohta tuli kaikkialta kansaa, joka tahtoi asettua saarille asumaan. Näitä ihmisiä varten jaarli alkoi rakentaa kirkkoa, jota sitten senjälkeen on kutsuttu Suurkirkoksi. Se oli tässä aivan linnan vieressä, ja tässä muurien sisäpuolella olivat ne pienet mökit, joita uudisasukkaat rakensivat itselleen. Eivät ne olleet juuri minkään arvoisia, mutta siihen aikaan ei tarvittu sen enempää päästäkseen kaupunkien kirjoihin. Ja kaupunkia ruvettiin nimittämään Tukholmaksi ja siksi sitä sanotaan vielä tänäkin päivänä.
"Tuli sitten päivä, jolloin jaarlin oli mentävä levolle suuren päivätyönsä jälkeen, mutta Tukholma ei kuitenkaan jäänyt rakennusmestaria vaille. Tähän maahan tuli munkkeja, joita kutsuttiin Mustiksi veljiksi, ja Tukholma houkutteli heitä luokseen niin, että he pyysivät lupaa saada rakentaa sinne luostarin. Se rakennettiinkin Stadsholmenin saareen, tähän näin, Suurkirkon taakse. Tuli myöskin muita munkkeja, joita kutsuttiin Harmaiksi veljiksi. Hekin pyysivät saada rakentaa luostarin Tukholmaan, mutta heidän luostarinsa ei liene mahtunut suurelle saarelle. Se rakennettiin eräälle pienemmälle, tälle, joka on Määlariin päin, ja sitä kutsuttiin sitten Gråmunkeholmiksi eli Harmaiden veljien saareksi. Kolmannen saaren asuttivat hurskaat miehet, joita on kutsuttu Pyhän Hengen veljiksi ja jotka tavallisesti hoitivat sairaita. He rakensivat tänne sairashuoneen, ja saarta on siitä lähtien kutsuttu Pyhän Hengen saareksi eli Helgeandsholmiksi.
"Nyt olivat nuo kolme pientä lehtosaarta jo täynnä taloja, mutta ihmisiä tulvi yhä lisää, sillä nämä rannat ja vedet olivat, niinkuin sinä tiedät, Klement, semmoisia, että ne vetivät ihmisiä puoleensa. Tänne tuli hurskaita naisia Pyhän Klaran sisaruskunnasta, ja he pyysivät rakennusmaata. Heidän täytyi asettua pohjoiselle rannalle, Norrmalmiin, niinkuin sitä nimitettiin. Varmaankaan he eivät olleet paikkaan tyytyväisiä, sillä Norrmalmin yli kulki korkea harju, ja siinä oli kaupungin mestauspaikka, jonka tähden se oli halveksittu paikka. Klarasisaret rakensivat kuitenkin kirkkonsa ja pitkät luostarihuoneensa rannalle harjun alle. Ja kun he kerran tulivat tähän seutuun, tuli muita perässä. Tänne kauas pohjoiseen, itsensä harjun päälle, rakennettiin sairashuone kirkkoineen; ja se pyhitettiin Pyhälle Yrjänälle, ja tähän harjun alle rakennettiin toinen kirkko Pyhälle Jaakopille.
"Ja myöskin Södermalmiin, missä vuori nousee äkkijyrkkänä rannasta, alettiin rakentaa taloja. Siellä lahjoitettiin kirkko Pyhälle Marialle.
"Mutta älä sinä luule, Klement, että ainoastaan luostariväkeä muutti Tukholmaan. Sinne muutti paljon muitakin. Varsinkin muutti sinne paljon kauppamiehiä ja käsityöläisiä. Ne olivat taitavampia kuin ruotsalaiset, ja heidät otettiin hyvin vastaan. He asettuivat kaupunkiin muurin sisään, repivät maahan nuo pienet, kurjat hökkelit, joita siellä oli ennestään, ja rakensivat korkeita ja komeita kivitaloja. Mutta täällä oli ahtaat paikat. Heidän täytyi asettaa rakennukset lähelle toisiaan, päädyt käännettyinä kaitaisia katuja kohti.