Näin he olivat vähitellen lähestyneet joen suuta, ja heidän edessään oli Pohjanlahti. Mutta Gorgo ei jatkanut matkaansa suoraan eteenpäin, vaan lensi pohjoista kohti rannikkoa pitkin. Ei hän ollut kulkenut vielä kauas, kun he näkivät allaan sahalaitoksen, niin suuren kuin pikkukaupunki. Kotka kuuli leijaillessaan sen päällä pojan mutisevan itsekseen, että kylläpä tämä cn suuri ja komea paikka.
"Tässä nyt on se suuri hirsimylly, jota sanotaan Svartvikiksi", huusi kotka.
Poika ajatteli kotipuolensa tuulimyllyjä, jotka pyörivät hitaasti ja rauhallisesti vihreiden puiden ja vainioiden keskessä. Tämä mylly, jossa metsän viljaa jauhettiin, oli aivan meren rannalla. Veden päällä sen läheisyydessä uiskenteli tukkeja, joita rautakettingillä hinattiin viettävää siltaa myöten suuren ladon näköiseen huoneeseen. Mitä siellä sisällä tapahtui, sitä poika ei voinut nähdä, mutta kovaa pauhua ja kolinaa sieltä kuului, ja rakennuksen toisesta päästä tuli ulos pieniä vaunuja, jotka olivat täynnä valkeita lankkuja. Vaunut vierivät kirkkaita kiskoja myöten lautatarhaan, missä lankut asetettiin pinoihin, jotka olivat kuin kaupungin taloja. Eräässä paikassa rakennettiin uusia pinoja, toisessa purettiin vanhoja ja lankut kannettiin pariin suureen laivaan, jotka odottivat lastia. Siellä vilisi työmiehiä, ja heidän asuntonsa olivat lautatarhan takana metsään päin. "Täällähän ne tekevät työtä niin, että pian sahaavat kaiken metsän Medelbadista", sanoi poika.
Kotka liikautteli siipiään, ja heti he näkivät uuden suuren sahalaitoksen, joka oli melkein samanlainen kuin ensimmäinenkin; siinä saharakennukset, siinä lautatarhat, lastaussillat ja työmiesten asunnot.
"Tässä on toinen suuri mylly. Sen nimi on Kubikenborg", huusi kotka.
"Näen, että metsästä tulee enemmän viljaa kuin osasin uskoakaan", sanoi poika. "Mutta nyt kai hirsimyllyt ovat lopussa."
Kotka liikautti verkalleen siipiään, lensi vielä parin sahalaitoksen ohi ja tuli suureen kaupunkiin. Kun kotka kuuli pojan kummailevan, että mikähän kaupunki tämä mahtaa olla, huusi hän:
"Tämä on Sundsvall. Se on tämän seudun suurin talo", huusi hän.
Poika ajatteli Skoonen kaupunkeja, joiden hän muisti näyttävän harmailta ja vanhoilta ja totisilta. Täällä kolkossa pohjolassa oli Sundsvall kauniin lahden pohjassa ja näytti uudelta ja loistavalta. Siinä oli jotakin erityisen hullunkurista, kun sitä katseli ylhäältä päin, sillä keskellä oli rykelmä korkeita kivitaloja, niin komeita, ettei semmoisia ollut edes Tukholmassa. Kivirakennusten ympärillä oli aukio, ja sitten alkoi kehä puutaloja, joita hauskasti ja kodikkaasti ympäröivät pienet puutarhat, mutta nämä pikku talot näyttivät tietävän olevansa kivitaloja paljon huonommat eivätkä uskaltaneet niitä lähestyäkään. "Tämä on kyllä rikas ja mahtava kaupunki", sanoi poika. "Voiko olla mahdollista, että tuo karu metsämaa on saanut aikaan kaiken tämän?"
Kotka liikautti siipiään ja lensi Alnön saaren yli, joka on vastapäätä Sundsvallia. Täällä poika joutui aivan ihmeihinsä nähdessään kaikki ne sahalaitokset, jotka oli rakennettu saaren rannoille. Niitä oli täällä Alnössä toinen toisensa vieressä ja niitä oli vastapäätä olevalla mantereella, laitos laitoksessaan, lautatarha lautatarhassaan kiinni. Hän laski niitä ainakin neljäänkymmeneen, mutta kyllä niitä oli enemmänkin. "Onpa merkillistä, että täällä voi olla tämmöistä", hän sanoi. "Tämmöistä elämää ja tämmöistä liikettä en ole nähnyt missään muussa paikassa koko matkalla. Tämä on merkillinen maa tämä meidän maa. Mihin vain tulen, kaikkialla on jotakin, josta ihmiset voivat elää."