Mutta edemmäksi hän ei ehtinyt, sillä nyt poika ei enää uskaltanut viipyä kauemmin paikallaan, vaan oli yhdellä hyppäyksellä lattialla ja syöksyi ulos. Piiat ja oppilaat ehtivät tuskin nähdä, mikä oikein juoksi, mutta he riensivät kuitenkin perässä.
Opettaja seisoi vielä puhumassa, kun kova huuto keskeytti hänet. "Ottakaa se kiinni, ottakaa se kiinni!" huusivat ne, jotka tulivat keittiöstä, ja kaikki nuoret miehet hyökkäsivät Peukaloisen jälkeen, joka livisti tiehensä nopeammin kuin rotta. He koettivat ehtiä ennen häntä portille, mutta ei ollut helppo saada kiinni semmoista, joka oli niin pieni, ja hän pääsi onnellisesti ulos.
Nyt ei poika uskaltanut juosta suoraan avonaista käytävää myöten, vaan kääntyi toiselle taholle. Ei hän juuri tiennyt minnepäin juoksi. Hän oli puutarhassa ja hän tuli takapihalle ja hän juoksi ohi monen suuren rakennuksen. Koko ajan ihmiset ajoivat häntä takaa huutaen ja nauraen. Hänestä näytti, että ne tulivat häntä lähemmäksi, ja hän alkoi katsella paikkaa, johon voisi piiloutua. Hän juoksi juuri pienen työmiehen tuvan ohi, kun kuuli hanhen kaakatusta ja näki valkoisen höyhenen rappusilla. Siellä, siellä se nyt oli hanhikukko! Hän oli ollut väärillä jäljillä. Eikä poika enää ajatellut piikoja eikä oppilaita, jotka häntä ajoivat, vaan kiipesi rappusia myöten eteiseen. Edemmäksi hän ei voinut päästä, sillä tuvan ovi oli kiinni. Hän kuuli, kuinka hanhikukko huusi ja valitti siellä sisällä, mutta hän ei ymmärtänyt, kuinka saisi oven auki. Hänen takaa-ajajansa tulivat yhä lähemmäksi ja sisällä tuvassa huusi hanhi yhä surkeammin. Tässä äärimmäisessä hädässään poika viimein rohkaisi mielensä ja kolkutti oveen minkä suinkin jaksoi.
Lapsi tuli ja avasi oven, ja poika näki huoneeseen. Keskellä lattiaa istui nainen ja piteli kiinni hanhikukkoa leikatakseen hänen kynähöyhenensä. Ne olivat hänen lapsiaan, jotka olivat löytäneet hanhikukon, eikä hän tahtonut tehdä sille mitään pahaa. Hän aikoi päästää linnun omien hanhiensa joukkoon, kunhan vain oli saanut leikatuksi sen siivet, niin ettei se pääsisi lentämään tiehensä. Mutta suurempaa onnettomuutta tuskin voisi tapahtua hanhikukolle, ja hän huusi ja vaikeroi minkä jaksoi.
Ja onni oli, ettei nainen ollut alkanut leikkuutaan aikaisemmin. Nyt oli vain kaksi kynää katkaistu, kun ovi aukeni ja pieni peukaloinen seisoi kynnyksellä. Mutta semmoista miestä ei vaimo ollut koskaan nähnyt. Hän ei voinut muuta luulla kuin että se oli itse Hyvä-Haltija, ja hän pudotti sakset, löi kämmeniään yhteen ja unohti pitää kiinni hanhikukkoa.
Niin pian kuin hanhikukko tunsi olevansa vapaa, hän juoksi ovelle. Hän ei joutanut pysähtymään, mutta ohi mennessään hän tarttui poikaa kaulukseen ja otti hänet mukaansa. Ja portailla hän levitti siipensä ja lensi ilmaan. Hän teki samalla kauniin kaaren kaulallaan ja asetti pojan sileäuntuvaiseen selkäänsä.
Ja niin noustiin ilmaan, ja koko Vitskövle seisoi ja töllisteli heidän jälkeensä.
Talonpoikaistalossa
Lauantaina maaliskuun 26. p:nä.
Juuri niinä päivinä sattui Skoonessa tapaus, josta puhuttiin paljon ja joka tuli sanomalehtiinkin, mutta jota monet ovat luulleet saduksi sentähden, etteivät ole osanneet sitä selittää.