Hänellä oli hyvää aikaa katsella kaikkea, jota oli tuolla sisällä, sillä kun pronssimies sai nähdä mallit, hän unohti kaiken muun. Hän katseli niitä kaikkia suurimmasta pienimpään ja kyseli niistä. Ja Rosenbom, Dristighetenin linjalaivan merisotilas, kertoi kaikesta mitä tiesi, laivojen rakentajista ja niistä, jotka olivat niitä kuljettaneet ja mitä vaiheita niillä oli ollut. Hän kertoi Chapmannista ja Pukesta ja Trollesta ja Höglandista ja Svensksundista, aina vuoteen 1809, sillä sen jälkeen hän ei ollut enää ollut mukana.
Sekä hän että pronssimies pitivät enemmän vanhoista koreista laivoista.
Noita uusia panssarilaivoja he eivät näyttäneet oikein ymmärtävän.
"Minä kuulen, ettei Rosenbom tiedä mitään näistä uusista", sanoi pronssimies. "Mennään sentähden katsomaan jotakin muuta, sillä se huvittaa minua, Rosenbom."
Nyt hän oli varmaan kokonaan unohtanut etsivänsä poikaa, ja poika tunsi olevansa huoleton ja rauhallinen istuessaan puuhatun sisässä.
Sitten miehet kulkivat suurten verstaiden läpi: purjeenompeluverstaan ja ankkuripajan, kone- ja puusepänverstaiden. He näkivät nostokoneet ja telakat, suuret varastohuoneet, tykkipihan, asehuoneen, pitkän köysipunomon ja suuren aution vanhan telakan, joka oli porattu kallioon. He menivät paalusilloille, missä sotalaivat seisoivat ankkurissa, nousivat laivoihin niinkuin kaksi vanhaa merikarhua, ihmetellen ja moittien, hyväksyen ja suuttuen.
Poika istui hyvässä turvassa puuhatun alla ja kuuli puhuttavan siitä, kuinka tällä paikalla oli tehty työtä ja taisteltu niiden laivastojen varustamiseksi, jotka olivat täältä lähteneet. Hän kuuli, kuinka veri ja henki oli pantu alttiiksi, kuinka viimeinenkin ropo oli uhrattu sotalaivain rakentamiseksi, kuinka nerokkaat miehet olivat ponnistaneet kaikki voimansa parantaakseen ja täydellistääkseen näitä laivoja, joissa oli ollut isänmaan turva. Kihosipa pojan silmään pari kertaa kyynelkin, kun hän kuuli kaikesta tästä puhuttavan. Ja hän oli iloinen, että sai siitä niin hyvin selkoa.
Kaikkein viimeksi he menivät avonaiselle pihalle, jossa vanhojen linjalaivain keulakuvat olivat asetetut näytteille. Ja merkillisempää näkyä poika ei ollut koskaan nähnyt, sillä kuvien kasvot olivat uskomattoman mahtavat ja pelottavat. Ne olivat täynnä sitä samaa henkeä, joka oli varustanut nuo suuret laivat. Ne edustivat toista aikaa kuin mitä hän itse eli. Hän tunsi kutistuvansa kokoon niiden edessä.
Mutta kun he tulivat sinne, sanoi pronssimies puu-ukolle: "Ota lakki päästäsi, Rosenbom, niiden edessä, jotka seisovat tässä. Ne ovat kaikki olleet taistelussa isänmaan puolesta."
Ja Rosenbom oli samoin kuin pronssimieskin unohtanut, minkä vuoksi hän oli lähtenyt tälle retkelle. Sen enempää ajattelematta hän nosti puuhatun päästään ja huusi:
"Nostan hattuani sille, joka valitsi sataman ja perusti veistämön ja uudisti laivaston, sille kuninkaalle, joka herätti eloon kaiken tämän."