Hän oli koettanut olla niin hiljaa kuin suinkin, mutta ketut lienevät kuulleet jotakin kolinaa. Tultuaan luolan suulle ne pysähtyivät neuvottelemaan. "Se oli varmasti joku heistä, joka liikahti", sanoi yksi. "Mahtaisikohan heistä joku olla hereillä." — "Eikö mitä, mene sinä vain!" sanoi toinen. "Eivät ne missään tapauksessa voi tehdä meille mitään."
Kun ne olivat tulleet sisemmälle luolaan, ne pysähtyivät vainuamaan. "Minkä otamme tänä iltana?" kuiskasi ensimmäinen. "Tänään otamme itsensä pässin", sanoi viimeinen. "Sitten on meidän helppo suoriutua muista."
Poika istui vanhan pässin selässä ja näki, kuinka ketut hiipivät eteenpäin. "Pukkaa nyt suoraan eteenpäin!" kuiskasi poika. Pässi pukkasi, ja ensimmäinen kettu lensi suin päin aukkoa kohti. "Pukkaa nyt vasemmalle!" sanoi poika ja käänsi pässin suuren pään oikeaan suuntaan. Pässi teki hirveän puskun, joka sattui toista kettua kylkeen. Tämä pyörähti useita kertoja ympäri, ennen kuin tuli jaloilleen ja pääsi pakenemaan. Poika olisi kernaasti antanut iskun vielä kolmannellekin, mutta se oli jo korjannut luunsa.
"Luulen, että ne ovat saaneet tarpeekseen tänä yönä", sanoi poika.
"Niin minäkin luulen", sanoi pässi. "Paneudu nyt selkääni ja pujahda villojeni väliin! Olet ansainnut hyvän ja lämpimän makuupaikan myrskyssä matkustettuasi."
Helvetinkuilu
Lauantaina huhtikuun 9. p:nä.
Seuraavana päivänä pässi käveli poikaa selässään kantaen ja näytteli hänelle saarta. Se oli yksi ainoa mahtava kallio. Se oli kuin yksi ainoa huone, jossa on kohtisuorat seinät ja litteä katto. Pässi vei pojan ensiksi katolle ja näytti hänelle siellä olevat laitumet, ja pojan täytyi myöntää, että saari oli kuin luotu lampaita varten. Ylhäällä vuorella ei kasvanut juuri muuta kuin ahonataa ja semmoisia pieniä, kuivia, hyvänhajuisia yrttejä, jotka ovat lampaista hyviä.
Mutta oli totta tosiaan muutakin kuin lampaanlaidunta katseltavana sillä, joka kerran oli päässyt ylös jyrkänteelle. Siinä oli ensiksikin koko meri, joka nyt oli vihreä ja auringon valaisema ja vyörytteli kirkkaita, sileitä maininkejaan. Vain muutamien niemien nenissä se ruiskahteli vaahtona ilmaan. Suoraan itäänpäin oli Gotlanti tasaisine ja pitkälle ulottuvine niemineen, ja lounaassa oli Stora Karlsö, joka oli rakennettu samalla tavalla kuin tämä Lilla Karlsö. Kun pässi meni ihan vuorikaton reunalle, niin että poika voi nähdä vuoren seinää pitkin, hän huomasi, että ne olivat ihan täynnä linnunpesiä, ja sinisessä meressä hänen allaan uiskenteli meriteeriä ja haahkoja ja taveja ja riskilöitä ja ruokkeja, jotka kauniisti ja rauhallisesti kalastelivat silakoita.
"Tämäpä vasta on oikein luvattu maa", sanoi poika. "Teillä on täällä hyvin kaunista, teillä lampailla." — "Niin, kyllähän täällä on kaunista", sanoi pässi. Oli niinkuin hän olisi tahtonut lisätä jotakin, mutta ei sanonut mitään, huokaisi vain. "Mutta jos sinä kuljeskelet täällä itseksesi, niin saat huolellisesti varoa kaikkia halkeamia, joita on vuoressa", hän jatkoi hetken kuluttua. Ja se oli hyvä varoitus, sillä monessa paikassa oli syviä ja leveitä halkeamia. "Suurin niistä on Helvetinkuilu", sanoi pässi. "Se halkeama on monta syltä syvä ja toista syltä leveä. Jos joku putoaa siihen kuiluun, niin hän on mennyttä miestä." Pojasta tuntui niinkuin pässi olisi tarkoittanut jotakin erikoista sanoessaan niin.