Ne siintävät julki, Ja ne suoraan kulki Päin korpea, suota ja selkää; On määrämme loitos, Lie raskas se koitos — Mut eksymist' emme pelkää.
Kun viitat on vankat, Ja vartiot sankat, Ja tulet kukkuloilla. Jos herpoisi työkin, Ja jos yltäisi yökin — Me jatkamme aamun koilla!
VANHA MÖKKI.
Kun sinut muistan, niin jo värähtää Sielussain omituinen onnen soitto; Järvellä aallot armaat läikkyää, Ja pihamaalla perhot väikkyää, Ja kallioilla hehkuu aamun koitto.
Ja aamuruskon säihke kirkastuu, Ja mökistäni saapi kultalinna, Min pihall' leikkii prinssi hymysuu, Ja kuningatar kaunis kumartuu Sen puoleen, silmä välkkyin ihaninna.
Ja min' oon hohtolinnan prinssinen, Ja kuningatar se on äitikulta. Ken linnaan veis mun vielä hetkeks, ken? Ja sois mun nähdä välkyn silmien, Tuon välkyn äidinrakkauden tulta!
Oi, sinne kotipirtin hämäriin, Ja vuotehelle kaikkein rakkaimmalle, Jons' äidin silmä valvois nukuksiin! — Mut siell' on ovet lyöty laudoin kiinn', Ja isä, äiti viety mullan alle.
TOIVIORETKI.
Me kuljemme kirkkotiellä, Kun aamu on kirkkainnansa, Kun kaikki on hiljaa siellä, Ja kun poikessa viel' on kansa.
Me siirrymme hautausmaalle, Siell' lemuu ruusujen tuokse, Ja istumme pihlajan alle Tuon vanhan ristin luokse.