"No nyt me lähdemme Haugeniin, Kristiina", sanoi Ulf. "Näistä asioista täytyy kerrankin tulla loppu —"
Kristiina istui mykkänä ja jäykkänä poika polvellaan. Ensin hän ei näyttänyt käsittävän. Yhtäkkiä hän kavahti pystyyn tiukkuvan punaisena kasvoiltaan:
"Tee niinkuin tahdot. Jos kaipaat oikeaa isäntääsi, niin en tahdo pidättää sinua. Parasta, että otat palkkasi — niin ei sinun tarvitse sitten enää vaivautua tänne meidän luoksemme sen koommin."
Ulf päästi kamalan kirouksen. Sitten hän katsoi vaimoon, joka seisoi siinä lapsi painettuna rintaansa vasten. Hän puristi huulensa yhteen ja vaikeni.
Mutta Skule astahti askeleen eteenpäin:
"Niin, äiti — minä lähden nyt isän luo — jos te unohdatte, että Ulf on ollut kasvatusisänä kaikille meille veljeksille, niin saatte kuitenkin muistaa, että minua ette voi käskeä ja hallita niinkuin olisin palkkalainen tai sylilapsi —"
"Vai en?" Äiti löi häntä korvalle, niin että poika hoiperteli: "Minäpä luulisin saavani käskeä ja hallita teitä kaikkia niin kauan kuin ruokin ja vaatetan teidät. Mene ulos!" huusi hän ja polki jalkaa.
Skule oli vimmoissaan. Mutta Ulf sanoi hiljaa:
"On parempi näin, poika — että hän on tolkuton ja riehuu, kuin nähdä hänen istuvan ja tuijottavan niinkuin olisi murehtinut itsensä järjiltään —"
Gunhild, sisäkkö, juoksi heidän jälkeensä. Heidän oli heti tultava kutomatupaan emännän luo — hän tahtoi puhua heidän ja kaikkien poikien kanssa. Kristiina käski lyhyeen ja terävästi Ulfin ratsastaa Breidiniin puhumaan erään miehen kanssa, joka oli vuokrannut häneltä kaksi lehmää; kaksoset saisivat lähteä hänen mukaansa, eikä heidän tarvinnut palata kotiin ennen kuin huomenna. Naakkven ja Gauten hän lähetti karjamajalle — hän käski heidän katsoa Illmanddalenin hevoslaitumelle, miten siellä asiat olivat — ja paluumatkalla he saisivat poiketa tervanpolttaja Bjørnin, Isridin pojan, luo ja käskeä hänen tulla tänne tänä iltana. Ei hyödyttänyt heidän väittää vastaan, huomennahan oli messupäivä.