Kaamea verimaksan karvainen ruskotus hälveni, ja hämärä tiheni. Kirkonkellot alkoivat soida; Kristiina ja poika nousivat. Silloin Skule tarttui äitiään käteen:
"Äiti", sanoi hän matalasti. "Muistatteko, että minä kerran tein väkivaltaa teille? Minä viskasin pallokartun vihapäissäni, ja se sattui teitä silmäkulmaan — muistatteko? Äiti, kun olemme nyt kahden kesken, sanokaa minulle, että olette antanut sen minulle täydellisesti anteeksi!"
Kristiina hengähti pitkään — niin, hän muisti. Hän oli käskenyt kaksosten mennä jollekin asialle karjamajalle — mutta kun hän tuli pihalle, kuljeksi hevonen siellä ruohoa jyrsien säkkisatula selässään, ja pojat juoksivat ja löivät palloa. Kun hän ankarasti torui heitä siitä, viskasi Skule pallokartun käsistään vihan vimmassa —. Mutta eniten hän muisti sitä, kun hän kulki silmäluomi aivan umpeen turvonneena, että veljet katsoivat häntä ja Skulea ja väistivät poikaa, niinkuin tämä olisi ollut spitaalinen — Naakkve oli ensin löylyttänyt häntä armottomasti. Ja Skule kuljeksi ja istuskeli kiehuen uhmaa ja häpeää kovan, ivallisen ilmeensä takana. Mutta kun äiti illalla pimeässä seisoi riisuutumassa tuli poika hiipien hänen luokseen — ei sanonut mitään, vaan tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. — Ja kun äiti kosketti hänen olkapäätään, viskasi hän käsivartensa äidin kaulaan ja painoi poskensa äidin poskeen — pojan poski oli viileä ja pehmeä ja vähän pyöreähkö vielä, lapsenposki vielä, tunsi äiti — hän oli sittenkin vain lapsi, tuo itsepäinen, kiivas poika —.
"Sen olen tehnyt, Skule — niin täydellisesti, että Jumala yksin sen tietää, sillä itse en voi sanoa sinulle, kuinka täydellisesti olen antanut sen sinulle anteeksi, poikani!"
Hetkisen Kristiina seisoi käsi poikansa olkapäällä. Silloin Skule tarttui hänen ranteisiinsa, pusersi niitä niin että äiti uikutti — seuraavassa tuokiossa hän heittäytyi äitiään vasten yhtä herttaisen hellänä ja arkana ja ujona kuin silloinkin.
"Poikani — mikä sinua vaivaa?" kuiskasi äiti pelästyneenä.
Hän tunsi pimeässä poikansa pudistavan päätään. Sitten Skule päästi hänet irti, ja he lähtivät kirkkoon.
* * * * *
Messun aikana johtui Kristiinan mieleen, että hän oli unohtanut sokean Aasa-rouvan vaipan ulos heidän istuessaan aamulla penkillä papinoven ulkopuolella. Jumalanpalveluksen jälkeen hän kiersi noutamaan sitä.
Ovikaaren alla seisoi Sira Eiliv lyhty kädessä ynnä Skule. "Hän kuoli, kun laskimme laituriin", kuuli Kristiina Skulen sanovan kummallisen hurjalla ja epätoivoisella äänellä.