"Tämä on liian suuri lahja", sanoi Kristiina hiljaa ja katsoi maahan.
Simon hymyili ja vastasi:
"Sinä tarvitsisit paljon sellaisia, Kristiina — kun se aika joutuu, jolloin sinun on lähetettävä poikasi maailmalle kihloineen —"
Kristiina katsoi häneen ja sanoi:
"Simon — minä tarkoitin siksi, että se on isäni peruja — tiedäthän, että minä pidän sinusta aivan kuin olisit hänen oma poikansa —"
"Niinkö?" Simon sipaisi keveästi kämmenellään Kristiinan poskea ja hymyili omituista lievää hymyä puhuessaan hänelle kuin lapselle: "Niinhän se taitaa olla, Kristiina, olen huomannut sen —"
IV
Vähän myöhemmin syksyllä oli Simonilla asiaa veljensä luo Dyfriniin.
Hänen siellä ollessaan ilmestyi kosija Arngjerdille.
Asiaa ei vielä päätetty, ja Simonin mieli oli rauhaton ja epävakaa hänen ratsastaessaan pohjoiseen. Ehkä hänen olisi pitänyt solmia kauppa, jotta lapsi olisi ollut turvattu ja hän itse päässyt huolehtimasta hänen tulevaisuudestaan. Ehkä Gyrd ja Helga olivat oikeassa — hän oli ollut järjetön, kun ei ollut tarttunut tarjoukseen molemmin kourin saadessaan näin hyvän kosijan tyttärelleen. Eiken oli Formoa isompi kartano, ja Aasmund omisti siitä enemmän kuin kolmannen osan; hän ei olisi ikinä kosinut pojalleen Arngjerdin kaltaista halpasyntyistä neitoa, jonka äidinsuku oli vallan tuntematon, ellei Simonilla olisi ollut panttina puolitoista auranalaa kartanon maata. Heidän oli täytynyt lainata rahaa sekä Oslon nunnilta että Dyfrinistä, kun Grunde Aasmundinpoika joutui toista kertaa syypääksi miestappoon. Grunde oli hurja juovuspäissään — mutta muuten hän oli oikeamielinen ja hyväntahtoinen mies, vakuutti Gyrd, ja olisi varmasti taipunut Arngjerdin tapaisen järkevän ja sävyisän naisen johdettavaksi.
Mutta Grunde ei ollut monta vuotta nuorempi häntä itseään. Ja Arngjerd oli nuori. Ja Eikenin väki olisi tahtonut häät jo täksi kevääksi.