Tätä vastaan en väitä; vielä tänä päivänäkin on lännen (hämäläisten), ja idän (karjalaisten) vastakohta suuri.
"Eikä voida epäillä sekä Ruotsissa että Länsi-Suomessa asuneen samaa kansaa", — sanoo hra Nordman edelleen.
En tätäkään epäile. Samaahan professorit Kossinna ja Almgren ovat todistaneet, että nimittäin länsisuomalaisia vielä silloin (pronssikaudella) asui Ruotsissa. Asuuhan niitä siellä vielä nytkin sekä Vermlannissa että Taalainmaassa!
Vastaisuudessa tulen näyttämään, että Taalainmaan asukkaat ovat germanisoituja lappalaisia, vanhaa, suurikasvuista jotunheimoa.
Näiden, Ruotsin suomalaisten keskuudessa on, kuten tunnettua, tohtori Väinö Salminen suorittanut tarkkaa ja syvää tutkimustyötä. Tähän tutkimustyöhön ja tohtori Salmisen myös Itään tehtyihin tutkimusmatkoihin palaan niin ikään seuraavissa vihkoissa.
Mutta hra C.A. Nordman jatkaa yhä:
"Kaikki viittaa länteen. Ja mitä pronssikauteen tulee, ei ole olemassa epäilystäkään siitä, kutka silloin asuivat Ruotsissa."
Tässä piilee kaksinkertainen erhetys. Ensiksikään ei pronssikaudella löytynyt Ruotsissa mitään "kansallisuutta"; ja toiseksi on prof. Montelius osottanut jo aikoja sitten, että pronssikauden kultuuri tuli Ruotsiin, ei suinkaan lännestä, vaan päinvastoin kaakosta; toisin sanoen Veikselin jokilaaksosta, jossa vielä Tacituksen aikana asui "Aestui", Estejä (virolaisia), siis suomalais-keltiläisiä kansoja.
Koko Itä-Preussissa on tänäkin päivänä viljalti supisuomalaisia paikannimiä, kuten tuonnempana tulemme osottamaan. Tässä ainoastaan muutamia esimerkkejä.
Ne, jotka mistä hinnasta tahansa koettavat selitellä muiksi joitakin fenno-keltiläisten paikannimien muuttuneita muotoja, selittelevät ja vääntelevät niitä sinne jos tännekin, saadakseen niistä germanilaisia tahi slaavilaisia.