Beeton's Dictionary of Universal Information.

Tekijän esipuhe.

Olenko nämät elämän-vaiheeni turhamaisuudesta kirjoittanut, ainoastaan saadakseni itsestäni puhua? Minä toivon, ettei niin ole laita; ja sikäli kuin joku pystyy olemaan tuomarina omassa asiassaan, luulen tarkoitukseni olleen jalompaa laatua: — minä arvelin, että kertomalla omia kärsimyksiäni ja esittelemällä niitä lohdutuksia; jotka kokemukseni mukaan kovimmassakin onnettomuudessa vielä ovat ihmisen tarjona, voisin monta onnetonta tukea; — minä tahdoin antaa todistusta siitä, että keskellä pitkiä kidutuksiani en kuitenkaan ole havainnut todeksi, että ihmiskunta on niin väärintekeväinen, että se ansaitsee aivan ankaraa tuomiota, ja että kunnollisia luontoja löytyy niin harvassa, kuin tavallisesti vakuutetaan; — kehoittaa tahdoin jaloja sydämiä oikein kuolevaisia rakastamaan eikä vihaamaan, leppymätöntä vihaa pitämään ainoastaan halpaa teeskentelyä, pelkurimaisuutta, jokaista siveellistä alennusta vastaan; — tahdoin toistaa tuon kaikille tunnetun totuuden, joka niin usein unhotetaan: että uskonto ja filosofiia, niin toinen kuin toinenkin, vaativat lujaa tahtoa ja tyynimielistä päätöstä, ja että missä eivät nämät molemmat ehdot samalla haavaa ilmesty, siinä ei myöskään löydy oikeudentuntoa, ei arvollisuutta eikä vakavaa perus-aatetta.

I LUKU.

Perjantaina Lokakuun 13 p:nä 1820 minä vangittiin Milanossa ja vietiin Santa Margherita nimiseen vankilaan. Kello oli 3 iltapuolella. Minua tutkittiin ja kuulusteltiin koko se päivä ja monta seuraavatakin. Vaan se sikseen. Niinkuin halveksittu rakastaja vihdoin päättää arvokkaasti kääntää selkänsä kaunottarelleen, niin minä nyt jätän politiikin ja kerron muita asioita.

Yhdeksän aikaan iltasella tuona onnetonna perjantaina oikeudenkirjuri jätti minut vankivartijan haltuun, joka vei minut itseäni varten määrättyyn komeroon ja siellä kohteliaasti pyysi minua jättämään toistaiseksi hänen takeensa kelloni, rahani ja kaikki, mitä oli lakkarissani; ne saatuansa hän toivotti kunnioituksella hyvää yötä.

— Kuulkaapas, ystäväni, sanoin minä; tänään en vielä ole syönyt päivällistä, toimittakaa minulle jotain syötävää.

— Paikalla, ravintola on aivan lähellä; ja saattepa nähdä, hyvä herra, kuinka oivallista viiniä!

— En juo viiniä!

Tämän kuultuansa mies katsahti minuun pelonsekaisella kummastuksella, toivoen, että laskin leikkiä. Vankivartijat, jotka pitävät ravintolaa, kauhistuvat, jos heille sattuu tulemaan joku maistamaton vanki.