— Joutavaa juonittelua koko asia, selittää lautamies Olavi. — Teidän kylänne on minun lautamiespiiriäni, minulta tietysti kysytään käräjillä, pitääkö tämä Simana liikamaata hallussaan, ja silloin sanon minä: »Eikä pidä!» Tosin en ole käynyt niiden uudiseläjien aikaan kylässänne enkä ole mitannut niitä maita kyynärällä, mutta muistaakseni on se Simanan kotiniemi jotenkin kapea.
— Ka niin on, ylen kapea kaisku vain!
— Siinäpä se, ei mokomalle niemelle tarvitse suvaita toisen miehen raateita!
— Ka mitäpä he sitten ryhtyvät valittamaan ja kantelemaan?
— Joutavaa juonittelua, niin kuin sanoin… herra Henrikin yllytystä.
Hakevat hakemalla aihetta päästäkseen teidän kimppuunne!
Ja lautamies Olavi kertoo edelleen, että hänen arvelunsa mukaan nuo uudiseläjät olivat alunperin herra Henrikin Pankajärvelle toimittamia. Ja jos lienee tullimieskin ollut juonessa mukana. Mitä lienevät olleet nuuskijoita, salasyökärejä, heidän oli syytä kavahtaa noita naapurejaan!
Kauro Vanninen ei pahoin hätkähtänyt tätä ruotsinuskoisen ystävänsä tiedonantoa. Simana veljensä hermostuu pahanpäiväisesti ja monet muutkin karjalaismiehet alkavat sadatella herra Henrikin julkeita juonia, mutta Kauro on kauppamies, hän ymmärtää juonia ja huomaa herra Henrikinkin pystyvän sellaisiin. Oikeastaan hän on jo kauan itsekseen ihmetellyt noita Simanan naapureja, että mikäpä heidät työnsi ruotsinuskoisten tavallisilta elinpaikoilta heidän kaukaiselle perukalleen, umpinaiselle karjalaisperukalle. Siinä piili varmaan jokin koukku ja nyt selkenee se kokeneelle Vienan kävijälle. Herra Henrikki oli koko veijari miehekseen, lähetti salasyökärinsä heille naapuriksi!
Lautamies Olavin mentyä toiset vasta varsin yltyvät sadattelemaan herra Henrikin kavaluutta. Hilippa on muita kiihtyneempi ja selittää jyrkästi, että niille Simanan naapureille piti toimittaa kirkas lähtö Pankajärven salolta. Ja Hilippaa säestää rämeällä äänellään Pervusa Vaakanainen.
Kauro ymmärtää erinomaisen hyvin poikansa kiihtymyksen, nuoren veren leimahtelun, mutta hän on jälleen liikemies ja muistaa huomiset markkinat. Ne oli ensin huolehdittava, sitten tuli kenties Simanan naapurien vuoro, kaiken piti käydä hyvässä järjestyksessä. Jehki vanhus rinnallaan hän jakelee neuvojaan ja jakelee helisevää hopeata kauppaveikoille. Sormin hypistellen hän laskee hopearahoja ja samalla harkitsee, millä tavoin pääsisi ilman suurta melua eroon niistä naapureista, herra Henrikin lähettämistä salasyökäreistä.
Ylen vaarallisia olivat naapureiksi, mutta mitäpä tehdä. Ei ollut monta viisasta päätä neuvonpitoon, tuossa rinnallaan istui pieni ja ovela Jehki vanhus ja hänpä olikin ainoita. Heidän kahden niskoilla oli kaupanteko ja kaiken muunkin huolehtiminen, ja herra Henrikki oli väkevä vastustaja!