VII.
Kesäkuun alussa varustautuvat Pankajärven miehet Vienaan suolamatkalle. Silloin on Vannilan niemen ranta-aittojen luona touhua ja hälinää. Totutun tavan mukaan kokoontuivat kaikki suolamiehet siihen tekemään viimeisiä lähtövarustelujaan ja niin siinä nyt paikataan ja tervataan veneitä, lujitetaan meloja ja sauvoimia, tarkastetaan kaikkia matkakapineita.
Paraana taiturina veneiden varustamisessa on Hilipan Ignoi setä, vakava ja hiljainen vanhapoika. Ignoi ei ole konsanaan kulkenut kauppamatkoilla, vaan elelee kotimiehenä: kalastajana, kaskenpolttajana ja venemestarina.
Kotimieheksi jäi nyt itse Kauro Vanninenkin. Hän on tämän kevättalven aikana hiukan sairastellut ja nopeasti vanhentunut, näytti siltä kuin nuo talviset tapahtumat olisivat riipaisseet pois maaperän Kauron jalkojen alta. Hän tunsi lähteneensä luisumaan hautaa kohden eikä hän enää halunnut lähteä suolamiesten johtajaksi.
Eikä Hilippakaan lähtenyt suolamatkalle. Hänellä oli omia suunnitelmiaan, hän aikoi lähteä pitkälle kauppamatkalle Ruotsin Karjalaan. Niin sai Vannilan sukutalon puolesta lähteä suolamiesten matkaan Hilipan vanhempi veli Arhippa, vankka ja tasainen, jo perheellinen mies. Arhippa olikin kuin luotu ohjaamaan suolavenettä vaarallisissa koskinivoissa, aina hän oli ollut taattonsa mukana kesäisillä matkoilla ja nyt lähti hän yksinään.
Tai ei aivan yksinään, hänen toverikseen sai lähteä hänen nuorin veljensä, vielä keskenkasvuinen Lari poikanen, perheen kuopus. Ensi kertaa pääsi Lari mukaan näin pitkälle matkalle ja niinpä olikin hän kaikkia muita innokkaampi lähtö varusteluja tehtäessä. Touhussaan hän juoksee edestakaisin venerannan ja eläntäpirtin väliä, kantaa veneisiin eväskontteja ja nahkapeitteitä. Kaikkea hän kantaa veneisiin, pienen kotijumalankin, pyhän Mukkulan, joka aina asetettiin suolaveneen kokkaan matkamiesten suojelijaksi.
Suolamiesten mentyä ryhtyy Hilippakin tekemään omia varustelujaan. Hän on valinnut toverikseen Riiko serkkunsa ja toiseksi soutumiehekseen hän on palkannut köyhän Timo Issakaisen, jonka hän talvella pelasti herra Henrikin kynsistä. Herra Henrikin tytär on Vie'in lautamiehen välityksellä lähettänyt moneen kertaan apua Timon perheelle, mutta eipä Timo arvellut näiden hyvien töiden estävän häntä palvelemasta toista suojelijaansa.
Ja Ignoi vaari on rakentanut Hilipalle uuden matkaveneen, niin sujakkatekoisen ja sorean koskiveneen, ettei sen veroista ole vielä nähty Pankajärven Vannilan venevalkamassa. Vasta tervattuna ja hyväksi kuivattuna, uusine airoineen, uusine perämeloineen ja uusine sauvoimineen se on kuin neitsyt rusoposkinen, juuri vihille valmistautuva.
Tähän veneeseen nyt Hilippa ja Riiko ryhtyvät kantamaan matkavarusteitaan. Ensin pannaan pohjalle yhtenäinen lautasuojus ja sen päälle ladotaan reunapuolille nahkakääröjä ja kangaskääröjä sekä rihkama-arkkuja, viime talviselta Vienan matkalta tuotuja tavaroita. Keskelle venettä, näkyvämmälle paikalle, asettaa Hilippa ne molemmat suuret puuarkut, jotka hän talvella osti Solokoin monasterin luostariveljiltä. Oli siinä nyt kotijumalaisia Karjalan ristirahvaalle, olipa totta vie oman pokostan tarpeiksi ja vähän muuannekin vietäväksi.
Jälleen kokoontuu kotiväki venerantaan lähtijöitä hyvästelemään. Kauro vanhuksen teki mieli varoitella poikaansa, mutta mikä lie ollutkin, kun ei varoittelemisesta tullut mitään. Hilippa oli niin varma ja hyvätuulinen, että Kauron täytyi vaieta hänen lähtiessään.